tiistai 7. kesäkuuta 2016

Kaksi porukkaa

Olin tapahtumassa, jossa oli vapaamuotoista keskustelua,
teemana hyvinvointi.
Illan käsikirjoitukseen kuului myös herkkuja ja hiukan skumppaa.
Olin itse ulkopuolinen taho ja muut olivat tuttuja/ystäviä keskenään.

Mekko, Tyttö, Kaunis, Nainen, Kädet, Muoti, Kauneus

”Virallisen” osuuden jälkeen, mikä ei missään vaiheessa ollut virallista,
tämä naisryhmittymä teki omat päätöksensä;
Muutama tyylikkäästi laittautunut nainen teki lähtöä, verukkeena se,
että heidän piti lähteä lenkille sulattelemaan syödyt herkut.
MIKÄ IHANA TEKOSYY! Oikeasti, iso hatunnosto! Jossain kohtaa olisin miettinyt,
että mitä jeesustelua, mutta nämä naiset kantavat vastuunsa omasta kehostaan ja
näyttävät juuri siltä.
Ei sillä loppuporukka on ihan yhtä hyvän näköistä ja heidän iltansa jatkui ansaitusti
kaupungin yöhön. Mietin kotiinpäin ajellessani, että kumpaan porukkaan haluaisin
samaistua ja kyllä vaaka kallistui ensimmäisten puoleen.

Hiljan luin myös http://www.lily.fi/blogit/coco-sweet-dreams/helpotusta-arkeen blogista luppoajan täyttämisestä liikunnalla.
Huippua ”juoksen töistä kotiin”, ”juoksen pojan futistreenien ajan”, ”aina löytyy aikaa liikunnalle, vaikka arki olisi kuinka kiireistä”!

Käynnissä, Juoksija, Pitkän Matkan, Kunto, Nainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kiitos, ilahdutit kommentillasi ♥