Näytetään tekstit, joissa on tunniste hörhöily. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hörhöily. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Talviunen karistaminen

Tämän blogin kirjoittaminen on ollut hunggingolla!
Käyn lukemassa oikean palkin blogeja, ja mieli on näissä asioissa.
Voi, voi. Käytännön toteuttaminen on puheasteella.
Nämä vuodet kun olen tätä asiaa pureskellut ja pohtinut,

ovat kuitenkin menossa oikeaan suuntaan edelleen.

Elämässä tapantuu pieniä palapelin loksahduksia.

  • Käynti Shiatsuhoitajalla on vienyt polkua oikeaan suuntaan. Olen tästä niin kiitollinen intuitiolleni ♥
  • Olen tiennyt nuoresta asti olevani kunnianhimoinen, monessa asiassa mitä teenkin. Nyt olen joutunut löysäämään esim. urheilullisista tavotteista, mutta samalla oppinut itseni hyväksyntää ja kuuntelua.
    Tähän liittyen urani on saanut tuulta purjeisiin, ehkä odottamattomalla tavalla.
    Urallani pääseen suuntaamaan eteenpäin ja kohti bomeemimpaa puoltani :)
    Toinen urameritti tulee oman yrittämisen kautta, josta olen myös saanut yllättävää tunnustusta ja vaikutusmahdollisuutta.
  • Parisuhde on omalla uomallaan, ja varhaiskeskikäisellä pohjalla. Luottamusta ja kunnioitus on päivittäin osana elämäämme.
  • Lapset kasvavat, kyselevät ja tuovat esiin omaa persoonallisuuttaan. Välillä kipinät sinkoilevat, mutta asioista on ihana jutella ja pohtia.
  • Pidän tärkeänä, että välillä vain yksi lapsista on kotona ja on aikaa kuunnella ja keskittyä vain yhteen jälkikasvun edustajaan.
kuva pinterestistä
                                                                                                                                                                  

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Jotain tapahtuu kropassa.

Puntarin viisarit eivät värähdä,
ei hyvällä eikä pahalla.

Aineenvaihduntani on osoittanut jonkinlaisia käynnistymisen merkkejä.


Olen käynyt nyt 3 kertaa shiatsussa ja tällä viimeisimmällä kerralla koko kehon läpi meni huisin tuntuisia sähköiskuja ja aaltoja. Tuntui, että suuri aalto olisi pyyhkäissyt nilkoista kainaloihin saakka.
Olen koko puolitoistatuntisen melkein koko ajan on/off horroksessa. Vaikka hoidossa kääntyillään, horrokseen vaipuminen tapahtuu melkein heti asennon vaihdon jälkeen.
Tämä ei ole unta, mutta ihan totaalista koomaa.
Unelleni on tapahtunut kummia - näen unia vanhoista ikäänkuin kesken jääneistä asioista. Unet ovat todella positiivisia ja rauhoittavia. Tuntuu kaiken kaikkiaan kuin elimistöni menisi oikeille raiteille.
Yksi hämmentävä asia mikä hoidosta on seurannut on se, että minun suussani makea ei maistu hyvältä. Toki saan alas sokeria, mutta en koe entisenlaisia kicksejä. Sitten taas suolaiseen on hirvittävä himo.
Tälläinen kroppani on luonnostaan, en pidä makeasta, mutta himoitsen suolaista.






Toinen käynnistymisen merkki oli kun maistoin Vemma/Verve ja Bode tuotteita.
Maistelin kaikki edellä mainitut ja ensimmäisenä tuli ihan törkeä horkka.
Olin niin jäässä, että tärisin. Sen jälkeen tuli hiukan huono olo , jonka jälkeen alkoi hillitön poskien kuumostus.
Samanlainen kuumotus minkä magneettikorut aiheuttivat alkureaktiona.
Tämä on toinen kerta ikuisuuteen kun poskiani kuumotti.
En malttanut ostaa kaikkia noita Vemma/Verve/Bode tuotteita. Mukaan tarttui Vemma oli se sitten ylihinnoiteltu tai ei, mutta maku on ihan järkyttävän hyvä. Vielä en huomaa vaikutuksia, joten seuraavaksi saa mahdollisuuden tuo Bode.

tiistai 10. helmikuuta 2015

Kiinalaisen lääketieteen tuloksien purkua

Olen löytänyt suuren nautinnon ja punaisen langan.

Shiatsu kera kiinalaisen lääketieteen. Tuntuu juuri oikealta minulle♥

Hoitajani sanoi kuvitelleen haastattelun ensi reaktion olleen väärä ja olisi laittanut minut täysin eri tyypiksi mihin perusteelinen analyysi sitten ajoi.

Kehossani munuainen ja vesi elementti kaipaa vahvistusta.
Kerroinkin Heidille, että jännittävä yhteensattuma kuulla sana munuainen. Tämän saman sanan olen kuulut 16- vuotiaasta lähtien kun olen käynyt vyöhyketerapiassa. Tällöin ainut ongelmani on ollut niskajumit.
Olen käynyt varmasti kymmenen eri koulukunnan vyöhyketerapeutilla ja kaikki ovat sanoneet tämän munuaisen.
Kysyneet juonko tarpeeksi vettä jne.



Tässä ovat saamani kotihoito-ohjeeni:

Ruokavalio:
ruususuola/merisuola, merilevä, merenelävät (jihuu sushi!), saksanpähkinä, persilija, ruusunmarja, vadelmanlehtitee, tuore inkivääri, kevätsipuli, mustikka, auringonkukansiemenet, mustapippuri, mausteet jne.
Vältettäviä: Kylmät ruuat ja juomat, sokeri, raakaruoka, kaupan mehut, viljat.

Pohdintaa yllä olevasta: ennen näitä ylimääräisiä kiloja minulla oli aina suolaisen himo. Olen opetellut makean elämän vasta +20 vuosilla. Suorastaan inhosin tyrkytystä kaikissa kyläpaikoissa, kun en saanut mitään kicksejä makeista leivonnaisista. Näihinkin kyllä saa itsensä totutettua. Rakastan juoda puhdistamattomasta merisuolasta tehtyä vettä, ennen yllä olevaa ohjetta oleva huomio. Tunnen piristyväni siitä. Rakastan mausteita, joten hihkuin riemusta kun ne olivat listallani. Alunperin hoitaja väläytteli, että ne ovat vältettävien listalla.
Rakastan salaatteja, mutta ongelmani on ollut, että se ei tahdo sulaa suolistokeikallaan. Check, osui ja uppos.
Juon aina juomani pöytälämpimänä, työkavereiden kauhuksi myös maidon :) Tykkään haloisesta kahvista ja kuten kirjoittelinkin aiemmin, että Thaimaassakin sain nautintoni kahvista kun toiset hörppivät limuja.
Myöskään en pidä jääkylmästä vedestä. Sokeri & viljan, ei tarvitse selitystä. Ne eivät oikeasti sovi kroppaani...


Lisäravinteet:
Probiootti, B-ryhmän vitamiinit, spiruliina/multigreens, E-vitamiini, Omega 3 ja 6
Pohdintani: Yep, probiootit ovat keholleni tarpeen. Molkosan on itselleni luonnolisin tapa tähän. B-ryhmän vitamiineista erityisesti tunnen virkistyväni ja samoin omegat tuntuvat hyvältä.
E-vitamiinista ei ole kokemusta, täytyy testata.


Liikunta:
Venyttelyt, erityisesti selän ja jalkojen venyttelyt. Intervallityyppinen liikunta.

Pohdintani: Vaikka kuinka tykkään uusimmasta ihastuksestani sh'bamista, niin totuus on vaan sama vanha. Menen ihan tukkoon. Tässä ihastuksessa pohkeet ja penikat ovat muusia. Ok. Tiedän kyllä että kuuluu urheiluun, mutta tiedän kyllä mikä on tavallista, tervettä kipua ja tämä ei ole sellaista.
Aion käydä jatkossakin, mutta en välttämättä ihan joka viikko. Olen käynyt muutamana aamuna tekemässä intervalleja ja venyttelyt päälle.
Tästä ei ainakaan vielä ole tullut samaa tukkoa kuin jumppaamisesta. Kuunnellen liikutaan..


Lisäksi:
Sain mukaani hoitoa tukevat kukkatipat sekä ohjeet painella itselleni sopivia akupisteitä.

I'm in love!







maanantai 26. tammikuuta 2015

Hemmotteluhoitokokeilu

Viime viikkoisen Sh´bamin jälkeen kroppa veti ihan överijumiin sekä naisen että kirjoituskyvyn!

Noh, pienoinen lenkki viime viikon keskiviikkona aukaisi enimmät jumitukset ja perjantaille minulla oli varattuna kahden (!) tunnin Shiatsukäsittelyyn.
Ensimmäisen tunti käytettiin haastatteluun ja toinen itse Shiatsuhierontaan.


Hirveä jännittävää oli kun kaimani haastatteli minua ja kysyi olenko sairastanut lapsena ja jos olen niin mitä.
Mutta lisäksi hän kysyi, tiedänkö onko äidilleni sattunut jotain erityistä kun hän on odottanut minua eli aikana jolloin olen ollut hänen vatsassaan.

Yhtäkkiä tuon kysymyksen jälkeen tuli voimakas pulpahdus muististani:

äitini on kertonut, että syntymäni lähti etuajassa käyntiin kun hän oli kaatunut kotona ollessaan.
Pelkään tai olen koko ikäni pelännyt ihan hirveästi tippumista ja kaatumista!
Aika jännittävä  yhteensattuma.


Tässä huomaan olevani pidemmällä kuin uskoinkaan. Tunnen löytäväni itseäni pikku hiljaa takaisin, kun uskallan vain luottaa intuitioon ja avata rohkeasti ovia.
Samalla tunnustelen miten toimin, puntaroin asioita enkä hyökkää enää täysillä liikenteeseen.
Voin jopa pysähtyä ajattelemaan ensin ja tehdä vasta sitten.

Mielenkiinnolla odotan kun saan ensi kerralla haastattelun perusteella tehdyn kiinalaisen lääketieteen analyysin! Sen perusteella myös suosituksia, mikä minulle sopii ja mikä ei.


Tämä oli yksi osa hoitoa :


Itse shiatsu hoitomuotona on äärimmäisen kevyttä ja rentouttavaa.
Seuraavalla kerralla hoitaja käsittelee myös haastattelun pohjalta akupisteitä tukemaan hoitoa.

Pyysin saada hiukan raotusta mitä tulee kertomaan/suosittelemaan tämän päivän hoidon perusteella.
Lämmin ja samalla vahva suositus oli viljattomuus ( todellako ? ). Tämänhän olen jo todennut, mutta miksi tässä on niin hankala pitää itsensä?
Se aamuinen jälkiuunileipä kompastus! Muuten melkeimpä pärjään...

Samoin sain yhden akupiste pyörittelyn nesteenpoisto kotiläksyksi.
Mielenkiinnolla odotan ensi viikkoa.

Pitkästä aikaa hoidossa tuli kotoinen olo, sekä hoitajan että hoidon vuoksi.

Mitä mieltä olette, voiko hoidosta/ hieronnasta nauttia, jos kemiat eivät kohtaa?



lauantai 8. maaliskuuta 2014

Kunnon Astangajooga

Omassa kotikaupungissa ei ole mahdollista saada joogasalitasoista astangajoogaa.
Olen itse hiukan hihhuli,
ja toivon saavani "itämaista" selontekoa 
kropan tulkintaan.

Tähän onnekseni on harvakseltaan ulkopaikkakuntalaisen tunneilla mahdollisuus.
Olin tänään hiukan puolinkuntoinen mennessäni joogaamaan.
Yskin ja pärsin ensimmäisen viisi minuuttia,
sitten helpotti.
Aurinkotervehdyksen toisessa osassa tuntui, että koko kroppa lämpesi ja luovutti suosiolla kaikki kököt ulkomaailmaan.

Kuva pinterestistä


En ole mikään hengellinen enkä oikeasti mikään hihhulikaan.
Uskon tiettyihin "vanhoihin" asioihin ja omalla kohdalla nämä jutut toimivat.


Jos joku väittää, että jooga ei käy liikunnasta niin huhhuh.
Kyllä hiki virtasi, ja virtaa ihan normaalikuntoisenakin.

Kaikella on aina aikansa ja paikanssa.
Huvittavaa oli kun kävin torstaina työterveydessä tuttu lääkäri sanoi: 
"musta tuntuu, että sun laji voi olla kuule jooga".
hihii, niin mustakin!

lauantai 8. helmikuuta 2014

Cambridge

Edellisessä postauksessa sivusinkin tätä aihetta.

Tämä herättää itselleni kaksijakoiset mielikuvat.

Olin ensimmäisen kerran elämässäni reilusti ylipainoinen,
aloitettuani Cambridge kuurin.
Liikakiloja oli noin 15kg, eli saman verran kuin nytkin.
Mielestäni pussikeitot saisivat olla ylipäätään vain hetkellinen lähtölaukaus elämäntapamuutokseen.
Jos aloittaisin uudestaan tämän projektin,
en aloittaisi ajattelumallilla:
”Kaikki tulokset tänne mahdollisimman nopeasti!”
Vaan:
”opettelen syömään pussikeittojen avulla säännöllisesti ja pienennän annoskokoja näiden (kuitenkin hyvänmakuisten) pussien avulla, oman ruokailun lisänä”.
Tarjoaisin valmentajana buustausta aineenvaihduntaan tällä konstilla sekä ruokailun rytmittämistä oikeaan suuntaan.

Oma toiveeni olisi ollut saada henkilökohtaisesti räätälöityjä ratkaisuja, noihin pusseihin yhdistettynä.
Minulla oli todella ihana valmentaja, sitä ei käy kieltäminen.
Osaan olla aika jyräävä kun sille päälle satun.
Olisin kaivannut kunnon oikeille raiteille ohjausta,
minusta tuntuu että heillä onkin panostettu tähän nykyään.

kuva:Pinterest


Omalla kohdallani kilpirauhasen vajaatoiminta veti käsijarrun päälle.
Ja painoin putoaminen stoppasi kuin seinään.
Tuskailin tätä valmentajalle, sillä olin oikeasti todella kurinalainen ja pysyin tarkasti ruokavaliossa. Sekä liikuin todella paljon ja monipuolisesti.
Epäilen jälkikäteen, että sain liian vähän kaloreita tai söin liian harvoin. Sillä tässä vaiheessa olin alkanut syömään pussien lisäksi jo ”oikeaa” ruokaa.
Aineenvaihduntani luultavimmin kävi vain liian matalilla tehoilla.

Ihanaa tässä kuurissa oli,
että tapasin taas laihan minäni.
Energia oli aivan taivaallista,
sitä riitti ja riitti.
Kuurin aikana tajusi tunnesyömisen ja tapasyömisen.
Kun eväät olivat rajoitetut ja ruoka-ajat selvät,

huomasi missä kohtaa syö tavan orjana eikä nälän.

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Ayurveda

Olen pitkään ollut kiinnostunut Ayurvedasta.

Ensimmäinen kosketus oli noin lukioikäisenä BodyShopin tuotteisiin,
jotka perustuivat ayurvedaan.
Heillä oli pieni vihkonen täynnä mielenkiintoista infoa.


Luin ihanan postauksen
Get Fit Stay Healthy-blogista

johon onnekseni vahingossa eksyin.


Ootteko yhtä intopinkeenä, 
kun eksytte oman näköiseen blogiin?

Jos olet yhtä innoissasi tästä aiheesta niin tekaiseppa tämä testi:
Ayurveda laajempi kehotyyppitesti

kuva pinterestistä


Itse olin selkeä Kapha.
Hassua, kun teki testiä, muissa oli siellä täällä oman näköisiä juttuja.
Tässä Kaphassa, oli tosi paljon "joo joo- täähän on mua" vastauksia.

Pidän jäitä hatussa, enkä ryntää heti vaihtamaan ruokavaliota yms.
Mutta mielenkiintoista oli lukea mitä Kaphasta sanottiin.



perjantai 8. marraskuuta 2013

Magneetti, koruna?!!!

Yksi ihana asiakkaani tuli hoitooni (teen päätyön ohella harrastuksena, toiminimellä, aromahierontoja ).
Hän julisti "siis sun täytyy olla yks niistä ihmisistä joka on just niin hörhö, että sulla on satavarmasti unisieppari".
Tenat oli lujilla, kun olin vienosti vahingoniloinen hihittelijä, 
kun en omista unisiepparia. 
Kaikki muut hörhökamat kylläkin ;)


Olen syntynyt hörhöilevään sukuun. Tätini on kaikkien hörhöjen hörhö.
Hän on fiilistellyt vuosia magneettikoruista.
Tädilläni tulee ja menee näitä kausia....
Skeptinen äitinikin on jopa jossain vaiheessa puolesta puhunut näistä magneettikoruista. Ja niiden vaikutuksista.
Vaikka hörhö olenkin, en lämpene ihan viivana kaikkeen uuteen. 

Olin ystäväni luona ja sain koeajoon noin tunniksi magneettikorun.
Kappas vain.
Vaikka olin suhtautunut tähän ennakkoluuloisesti, 
- jouduin myöntämään, että poskiani kuumotti.

Koru oli vaateeseen kiinnitettävä voimamagneetti. 
Tätä pidetään aluksi lyhyitä aikoja, jotta kroppa ehtii tottumaan tähän mystiseen vempeleeseen.

Itselläni on hidas aineenvaihdunta, 
joten aion hankkia tuollaisen korun itselleni ja kokeilla tehoja. Korkealta tässä ei tipahda. 
Tuollaisen voimakorun saa itselleen vajaalla 50 eurolla. 
Olisin sanonut tätini myyntipuheiden perusteella, 
että satsaukset tähän magneettihörhöilyyn olisi ollut sadoissa euroissa.