Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. helmikuuta 2015

Hyvää huomenta, Karita Tykkä

Plarailin Karita Tykän uusinta kirjaa:



Vielä en ostanut kotikirjahyllyyn, mutta ystäväni kanssa tulimme siihen tulokseen,
että tämä on pitkästä aikaa sellainen keittokirja ettei tarvi ohjeita toteuttaakseen ostaa kolmea ostoskärryllistä erikoisaineita.

Kaunis kirja ja kauniit kuvat ♥

Olen onnekseni tavannut Karitan kerran, noin kymmenen vuotta sitten.
(voi olla että aikaa on vierähtänyt hiukan enemmänkin).
Hän teki lähtemättömän vaikutuksen kohteliaisuudellaan ja muiden ihmisten huomioon ottamisella.

Tämän tapaamisen jälkeen hän on ollut entistäkin ihanampi persoona!

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Mielen esteet nurin

Onko kenelläkään muulla ongelma, kun ei oikein ehdi.
Lapset ja työ. Kodinhoito ja vielä se pakollinen ruuanlaitto?

Rakastan lukemista ja nappasin Suomalaisen kirjakaupan alesta Baba Lybeckin kirjan habaa, järkyttävään hintaan: alle 5€!

Työkaverini vilautti tätä syksyllä ja heti teki säväyksen.

Parhainta antia tähän mennessä on:

"Ihminen on mestari keksimään itselleen sääntöjä ja kieltoja, jotka hankaloittavat liikkellelähtöä". (s. 18)

Hän on selättänyt mielen esteensä ja lähtenyt juoksemaan suoraan ruokapöydästa, sillä muuten ei olisi saanut mahdutettua lenkkiä päiväänsä. Samoin juoksulenkit myöhään illalla, jopa yöllä sekä aamulla hän on testannut nämä kaikki.

Miksi ei?

Minä ainakin selitän monesti itselleni, että ei voi mennä lenkille, kun on liikaa pakkasta, vesisadetta, liian kuuma.
Koska sitten. Ja rakastan kaikkia edellämainittuja. Joten miksi ei?


Jos tälläisellä ihmisellä, joka on tehnyt samaan aikaan 11 tunnin työpäiviä, hoitanut lapset ja kodin ( taisi olla vielä opiskelut) - kun mies on ollut osin reissutyössä, on aikaa aloittaa maratonharrastus. Niin eiköhän se onnistu keltä vaan?

Kirja on aivan äärimmäisen positiivinen ja mukaansa tempaava, omasta mielestä juuri tämän tsempin ja valoisuuden vuoksi.
Käyppä kurkkaamassa onko vielä kaupunkisi kirjakaupassa tätä jäljellä!


keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Nopea innostuja ja lannistuja

Ehei, nyt en ole innostumisen jälkeen lannistunut.
Aloin selailemaan muutaman kirjoitukseni alaspäin.

Innostun nopeasti nollasta sataan ja näin iän myötä olen oppinut ehkä loiventamaan näitä tuntemuksiani.
Olen kylläkin perusluonteeltani melkoisen rauhallinen.
Ehkä tämäkin on osa elämäntapamuutostani. Loiventaa tuntemuksiani ja tämä toivottavasti vie pysyviin ja oikeisiin ratkaisuihin.

Luen paljon ja pohdin asioita miten vaikuttaisivat itseeni.
Tämä blogi toimii pitkälti kaiken oksennuspaikkana.

Ihana, että on paikka jonne laittaa nämä kaikki ylös ja voi palata myöhemmin esim. kirjoihin mitä on tullut luettua ja koettua.

Nyt muuten luen tätä kirjaa:


Kirjan alku paneutuu muutokseen, mitä meissä tapahtuu pään sisällä. Miten voimme hyödyntää itsetutkiskelun kautta onnistumista muutoksessa ja vastoinkäymisissä.

Kirjan vinkkeleitä ovat esim. tavoitteiden asettamisen tärkeys, konkreettiset tavoitteet, motivaation tärkeys, asenne, arvot, ajatuksen voima.
Aika heviä luettavaa, mutta antaa oikeasti ajattelemisen aihetta.

Erittäin hyvä osio löytyy kirjan takaosasta, jossa on perushyvä kotitreeni, aloittelijan ja edistyneen versiot joka liikkeestä.
Perusliikkeitä, ei mitään kikkailuja vaan rehellistä tekemisen meininkiä.

Vilkaiseppa kirjaa kun tulee vastaan!


sunnuntai 30. marraskuuta 2014

William Davis: " Eroon vehnästä"

Rakastan lukemista, 
luen laidasta laitaan kaikenlaista kiinnostavaa.
Pitkän jonotuksen jälkeen luin viimein kirjan "eroon vehnästä".

Olen koeajanut Paleota yms. etsiessäni omaa, oikeaa tietäni joka edelleen on hiukan sumun peitossa.
Tämä kirja myötäilee paleota, mutta isoin synti on vehnä.
Sen välttäminen on kieltämättä henkisesti isompi asia kuin fyysisesti.

Tässä näytepala; 
Kirja oli minulla auki sivulta 241, 

EI PALUUTA VANHAAN :

" Kun olet noudattanut vehnätöntä ruokavaliota muutaman kuukauden ajan, saatat huomata, että vehnätuotteisiin palaaminen aiheuttaa ikäviä vaivoja, esimerkiksi nivelkipuja, astmaoireita tai ruoansulatusongelmia.
Oireita saattaa tulla, vaikka vieroitusoireita ei olisi ollutkaan.
Vehnän palauttaminen ruokavalioon aiheuttaa tavallisimmin "syndrooman", johon kuuluu ilmavaivoja, vatsan turpoamista, vatsakipuja ja ripulia, ja oireet kestävät 6-48 tuntia. Maha-suolioireet muistuttavat akuutin ruokamyrkytyksen oireita.
Toiseksi yleisin oireryhmä on nivelsärky eli niveltulehdusta muistuttava kipu, joka yleensä tuntuu monessa kehon osassa, kuten kyynärpäissä, olkapäissä ja polvissa."



Kirjoittaja on USA:ssa sydäntautilääkäri, joka hämmästeli miten itse oli ylipainoinen hyvästä ruokavaliostaan huolimatta.
Hän käytti ainoastaan täysjyvätuotteita, hölkkäsi päivittäin 8km jne.
Vehnän jättämisen jälkeen hän pääsi ihannemittoihnsa.
Kirjassa puhutaan myös kaikkien muiden viljojen poisjättämisestä sekä maitotuotteiden välttämisestä.

Itseäni kiehtoo ajatus mitä pelkkä vehnän poisjättö saisi aikaan.

Mitä mieltä olet?


perjantai 4. heinäkuuta 2014

Raxun Rinnalla

Itselläni on kolahtanut nämä kaksi kirjaa 100-0.
Huomaat varmaan :)

Tässä linkki aiempaan kirjoitukseen:
Raxun Remppa, mukavaa, että jatko-osaan on otettu eri "tukihenkilö"

ja kirja on keskustelumuotoinen.
I-H-A-N-A!

Kirjassa on onnistumisia, ylilyöntejä, euforiaa, hehkutusta, epäonnistumisia, ylösnousuja.
Elämää, ei sen enempää :)


Kuvan nappasin täältä: klik.


lauantai 31. toukokuuta 2014

Raxun remppa

Tiedättekö tunteen, että kaikella on aikansa ja paikkansa?

Olen pyöritellyt ikuisuuden tätä "Raxun remppa"-kirjaa. Nyt viikko sitten hain sen viimein kirjastosta.
Ja tämähän on täydellinen perheellisen, elämäntapamuutosta tekevän opas!


Kirjaa ei ole kirjoitettu hampaat irvessä, vaan se on todellista elämää!
Ihana!
Ja Raakel vaikuttaa äärettömän hurmaavalta persoonalta.

Elämäntapamuutoksessa en ainakaan itse kaipaa mitään jeesusteluja, vaan totuutta vasten kasvoja.
Raakelilla on ollut heikkoja hetkiä ja takapakkeja. Näistä on kirjoitettu niiden oikeilla nimillä.

Suosittelen nappaamaan tämän omaan kirjahyllyyn,
etenkin jos lapset ovat ohittaneet taaperoiän ja kamppailet liikakilojen kanssa. 
Tämä on juuri meille kohdistettu!

Kuva Adlibriksestä

torstai 22. toukokuuta 2014

Kesälukemista Apilasta

Kaupungissamme on Alvar Aallon rakennusten lisäksi, yksi uusi kaunokainen.
Kirjastomme Apila.

Se on kirvoittanut lukutoukkani esiin ja tässä antia, johon en vielä ehtinyt iskeä kynsiäni:




Raxun ramppa-kirja kiinnostaa, sillä Raakel on tehnyt ihan hervottoman työn elämänmuutoksessaan!
Myös jatko-osa on varauksessa :)


Detox-kirjan valitsin Hanna Skytän vuoksi, mielestäni hänellä on vahvat mielipiteet ja jyrkkä "kyllä" puhtaaseen ruokaan.

Tasapainoilua kirja on tuttu, ja on aivan ihanaa kesälukemista.
Suosittelen!
Myös jatko-osaa voin lämpimästi suositella.


Naisen treenikirja on myös ollut aikaisemmin lainassa, ja siinä on perustietoa kuntoilusta. Ei mitää Vau-efektiä, mutta otimpa muistijäljeksi.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Miksi ranskalaiset lapset syövät ihan kaikkea?

Kevätaurinko herättää tämänkin kirjoittajan pikkuhiljaa.

Omaa syömistä kun tulee pohdittua monelta kantilta,
niin hyvin pääsee syömisen juurille kirjalla:
"Miksi ranskalaiset lapset syövät ihan kaikkea?"

Olen päässyt noin 1/3 saakka kirjassa ja näin kahden pienen tytön vanhempana, kirja avaa hyvinkin tehokkaasti silmiä.


  • Ruokaa täytyy maistaa 15 kertaa, että suu tottuu makuun.
  • Ruoka syödään aina pöydän ääressä,
  • Ruoka ei ole ajanvietettä, palkinto, lohdutus, kiristyskeino.
  • Vanhemmat päättävät mitä syödään ja koska syödään.
  • Nälän tunne ei ole katastrofi.


Suosittelen kirjaa, vaikka sinulla ei olisi lapsia.
Meille tunnesyöpöille kirja avaa tehokkaasti silmiä!



kuva Adlibris

perjantai 10. tammikuuta 2014

Hyvinvointipäiväkirja

Olimme pikakäynnillä paikallisessa Citymarketissa,
eikä niin pikaista käyntiä olekkaan, 
ettei ehtisi plaraamaan ale- kirjatarjontaa läpi.

Ihana löytö lähti matkaani:

Hinta oli valtaisa 3,99€!
Laitan eväitä ja liikkumisia MyFitnessPaliin, mutta joskun tuntuu ettei saa riittävän nopeasti syömisiä sähköiseen palveluun, vaikka sovellus olisi kuinka helppokäyttöinen tahansa. Aioin kokeilla kirjaamista tähän.


Tässä hiukan kirjan sisältöä:




Kirjassa on aukeamassa kaikki viikon päivät joissa on kunnolla tilaa kirjoitella. 
Päivämäärät voi itse lisäillä.
Sinne tänne kirjaa on kirjoitettu mukavia vinkkejä arkeen.
Tuli hiukan Marttamainen fiilis näistä vinkeistä ;)





maanantai 9. syyskuuta 2013

Joogasalin naiset / Opetuksia

Jos kaipaat kevyttä iltalukemista, suosittelen tätä:


Tästä on ilmestynyt myös toinen osa; tasapainoilua.
Molemmat ovat kevyttä luettavaa, joogatermeillä höystettynä. 
Ellet ole koskaan harrastanut joogaa, voivat nämä tuntua hiukan tylsältä.
Mutta, jos olet yhtään joogaan päin kallellaan- suosittelen.

Kirpeitä syyspäiviä!