keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Sokeri tuo kavala kaveri

En ole ikinä tupakoinut,
mutta voin kuvitella että sokeri on ihan yhtä koukuttava aine.

Huomaan, että liian vähän syöminen ruokkii sokerin himoa. 
Ja jos erehtyy ottamaan vain vähän jotakin makeaa,
himo on kahta kauheampi.

Neljä ensimmäistä viikkoa olin ihan ruodussa,
tänään söin puolikkaan suklaamunan, joka oli jäänyt lapselta pääsiäisestä.
Ja voi apua kun oli pahaa. Siis oikeasti pahaa, ulkolaista, huonoa suklaata.
Olisima säästänyt morkkiksen johonkin laadukkaaseen tuotteeseen!
Lauantaina ollessani työmatkalla, kävelin reippaasti ennen kotimatkalle lähtöä Makuunin ohi.
Ja tuuletin. Ok, olen ottanut edelleenkin sosiaalisissa tilanteissa palan ja sen toisenkin. Mutta siitä olen ylpeä, että en ole antanut koko kättä vietäväksi.


Pieniä askelia, vai mitä?

kuva pinterestistä

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Notkoselän pelastus

Shiatsuhoitajani neuvoi minua painelemaan akupisteitä pohkeiden alaosasta,
en osaa teille selittää missä paikka on mutta tuntuu ihan törkeän kipeältä kun oikean kohdan itseltään löytää.

Alaselkäni on ollut hieman väsynyt yllättäen kasvaneista treenimääristä.
Sain siihen hyviä vinkkejä.
Selkäni vetää helposti alaselästä notkolle, joten siihen vastavenytys on paikallaan.


kuva pinterestistä

Yllä olevassa asennossa tai vastaava, mutta jalat koukussa tulisi pysyä jonkin aikaa.
Pikkuhiljaa kuulemma selkä alkaa pyöristyä oikeaan suuntaa, mutta vaatii säännöllisyyttä.

Teen itse vielä loivemmin kun en pääse ihan tuollaiseen mutkaan. Eli laitan takapuolen alle kasan tyynyjä ja nostan jalat kokkuun vatsan päälle. 
Myös näin alaselkä pyöristyy muuhun kuin notkoasentoon.

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Proteiinitankkaus

Ei ihan ole otsikon mukainen, mutta läheltä liippaa.
Itse en kertakaikkiaan ole pystynyt (jaksanut, ehtinyt) liikkumaan viimeisenä kahtena vuotena sellaista määrää mitä olisin halunnut.

Kuitenkin paljon ruuasta ja liikunnasta kiinnostuneena ohjasin syömistäni erittäin proteiinipainoisesksi.
Kunnes laitoin Sami Sundvikille kysymyksen,
pitääkö proteiinia mättää vaikka syystä tai toisesta ei pysty liikkumaan / tekemään voimaharjoittelua?

Vastaus oli, että ei ainakaa huimia määriä.
Luotan Sami Sundvikin sanaan, joskus hän kärjistää mukavasti asoita, mutta pointti tulee aina hyvin selväksi.

Luin vain jonkun linkkaaman tälläisen jutun:


Koko juttu löytyy täältä : http://www.hs.fi/ruoka/a1425281220464?jako=c81b863f3ee89dec0867b939cdf66320&ref=fb-share

Asiathan vaan menevät niin, että täytyy kuunnella omaa kroppaa ja tuntemuksia.
Tehdä niiden perusteella omat linjavedot. 

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Polvet paukkuu

Ollessani työpaikkani järjestämällä kuntokurssilla,
ihan PT kauden alkutaipaleella ja todella vähän liikkuneena, 
huomasin jännittävän asian:
Polveni nauttivat askelkyykyistä!

Olin hyvin hämmästynyt lopputuloksesta, kun alkulämmittelynä oli erilaisia polvennostoja,
kyykkyjä eri suuntiin. Ja eri variaatioilla.
Varsinaisesa treerinnä polvet eivät paukkuneet eivätkä kipeytyneet.

Huomaan kotonakin kun teen kotitreeniäni
näiden sujuvan huomattavasti paremmin, kun lämmittelen kevyillä kyykyilla suuntaan ja toiseen. 
Sekä lisään polvennostoja.
Näillä pohjilla hypäten tehdyt kyykytkin menevät polvien osalta kivuttomasti.


kuva pinterestistä



keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Onnistumisen tunnetta!

Tunne kun pystyt juosta kaksi kerrosta ylöspäin, 
ilman että olet kuoleman kielissä. 
Ihanaa!

Tämä ei oikeasti ole vaatinut edes mitään huimia ponnisteluja. Toki työtä, mutta ei mitään suurin pudottaja Bootcamppia :)

kuva pinterestistä
Hyppy oman tämän hetkiseen epämukavuusalueeseen, 
tuntuu itselleni lottovoitolta.
Oma urheileva minäni nostaa päätään ja saan kicksejä liikkumisesta.

Shiatsussa käydessäni, sain kuulla, että jalkani ovat totaalisen tukossa.
Tämä ei tullut yllätyksenä, 
vaikkaan en kärsi ihan suunnattomasti tästä, mutta voi johtaa kyllä ongelmiin, jos jatkuu tälläisenä.
Sain kukkatipat ja toivotaan, että auttaa.


Suuren avun olen mielestäni saanut Sitruliinimalaatin ja L-arginiinin yhdistelmällä

Valitettavasti vain vatsani ei ole ollut projektini kanssa oikein sinut. Vaikkakaan ruokani ei poikkea aiemmin syömästäni,
niin se oireilee laidasta laitaan. Se voi olla, että aineenvaihdunta hakee omaa uomaansa, ja vatsa ei oikein tiedä miten tämän kanssa eletään.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Mitä kuuluu?

Suunnilleen näin kirjoitin tuntemuksiani PT:lle
Iloa on tuonut liikunta! Vaikkakin olen ollut 2 viikkoa törkeässä flunssassa eli viikot 2 ja 4, 
tuntuu että liikunnasta on saanut virtaa ja motivaatiota.

Keskikropan lihakset ja liikkuvuus tuntuu edelleen haastavilta. 
Selkä tuntuu myös hiukan väsyneeltä ja raihnaiselta, mutta ei mitään katastrooffia tämän suhteen. Tälläinen noteeraus vaan matkalla.
Polvi ja penikat ok, mutta tosiaan spurtit juosten ei onnistu.

Aamupala on ok, vaikkakaan en saa ihan täyttä määrää ruokaa alas.Veden saan ihan ok alas, ja kahvin kanssa olen ollut maltillinen.

Välipala, on unohtunut viikolla 14, mutta näköjään kehoni tarvitsee nämä säännölliset ruuat kun nyt jälleen viikolla 15 tuntuu taas paremmalta meno.

Lounas on helppo. Jonkin verran olen soveltanut, esim. asiakaskäynnin ja lounastamiset. Mutta annoskoko ja kasvikset ovat onneksi löytäneet tien lautaselle.

Välipala: haastava. Monesti otan kourallisen pähkinöitä, tämä on vaihe jolloin en meinaa saada kurkusta mitään alas!

Päivällinen/Iltapala, helppo toteuttaa, sillä nämä saan syödä kotona. Monesti järjestys on iltapala/päivällinen, harrastusten vuoksi. Tuntuu, että riisi sopii kaikkein parhaiten nälän viejäksi.

Huomiot:Voimatreenistä olen tykännyt hirveästi. Toisaalta on ollut osin myös rankkaa, mutta kuten sanoinkin- järkyttävää on huomata, että hikoilen ja vielä hirveän hajuisesti!En kaipaa herkkupäivää, mieluummin pientä määrää jonnekkin jotakin "terveellistä" herkkua kuin yksi herkkupäivä. Päivittäinen istumatyö tuntuu todella puuduttavalta ja vaikka harjoitusohjelmassa on esim. kehonhuolto, onko ok käydä pienellä kävelylenkillä esim. 30min. 

Tunnustukset:En ole ollut täysin sokeriton; olen nappinut yhden keksin tänä aikana(!) ja kylässä ollessa olen maistanut noin ruokalusikallisen kakkua / noin 3krt. Jäätävään suklaanhimoon olen syönyt sukulakun tai muumitikkarin. Näitä kertoja ehdä 5.

Muuten mielestäni olen pysynyt ruodussa.

**********************************


Paino heittelee, mutta nyt näyttäisi kuukauden saldo vakiintuvan -4kg.

Mikä on huima saavutus itselleni, flunssa on haitannut treenien tehoa.