eli tällä kerralla ilman kysymysmerkkiä :)
Nyt on ensimmäinen tunti koettu.
Oikeasti nousi hymy huulille, vaikka ihan ei jalat ja kädet pysyneet menossa mukana.
Treeneissä oli oikeasti hyvää musiikkia,
sheikattiin ja keikutettiin.
Tykkäsin!
Ja hiki tuli, sykkeet nousi.
Jonkin verran hypittiin, mutta ei samalla tavalla kuin body combact tunnilla.
Pohkeet olivat kovilla,
mutta liikuntani on ollu todella rajallista, niin myös sillä on osuutensa tähän tuskaan.
Uimisen hyllytin ohjelmastani, ellei sitten ole inspiraatiota ajella silloin tällöin, puhtaampien vesien ääreen naapurikaupunkiin.
Oman kaupunkimme uimahalli on enemmän kuin likainen.
Yritän ujuttaa tämän Sh'bam- tunnin lapseni harrastuksen sisälle. Eli vien lapsen voimisteluun, menen itse jumppaamaan ja haen neidin pois. Mies liikuttaa tällä välin kuopusta paikasta a, paikkaan b.
Tiistait on täryytystä täynnä.
Olen aloittanut hyvin harvakseltaaan aamulenkkeilyn juoksen puolituntia yhden Appsin ohjeilla. Haluatteko kuulla lisää?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uinti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uinti. Näytä kaikki tekstit
tiistai 20. tammikuuta 2015
lauantai 29. marraskuuta 2014
Polar Loop, äidin salaiset liikunnat
Huoh, hengissä ollaan.
Elän ruuhkavuosia, kuten ehkä myös sinä.
Olen onnellinen,
Faktaahan on, että tunnit eivät tule lisääntymään kellossani.
Nyt on aika raivata kalenteriin mamman laatuajat.
Kaikki lähti tästä :
Elän ruuhkavuosia, kuten ehkä myös sinä.
Olen onnellinen,
- minulla on kaksi lasta ja yksi kaksilahkeisen sekä pieni maukuva kaveri.
- omistan täysipäiväisen työn, jossa viihdyn sekä työn että työkavereiden puolesta.
- lapsillani on monta ihanaa harrastusta- josta he oikeasti nauttivat.
- pyöritän omaa yritystä päätyön ohella.
- saan toimia luottamustehtävissä, olemalla yhden joukkueen joukkueenjohtaja ja toisen huoltaja.
- perhe, josta olen maailmaan ponnistanut, on minulle tärkeä ja läheinen.
- omistan ihania, erilaisia ja erityylisiä ystäviä.
Faktaahan on, että tunnit eivät tule lisääntymään kellossani.
Nyt on aika raivata kalenteriin mamman laatuajat.
Kaikki lähti tästä :
Teen päivätyökseni toimistotyötä.
Ja jos en liiku lainkaan työpäivän jälkeen, askelsadoni on noin 3000 (!) askelta !!!
Varmasti sinä, joka olet seisomatyössä kauhistelet tätä.
Varmasti sinä, joka olet seisomatyössä kauhistelet tätä.
kuutena päivän viikossa autoni starttaa lasten harrastukseen tai sivutoimisen yrittäjän menoihin.
Autoa on hirvittävän hankala ajaa polkemalla.
Aikataulut eivät anna myöskään periksi sitä, että menisimme pyörällä. Enkä kieltämättä nynnynä talvipyöräilijänä uskalla hypätä pyörän selkään ikinä, koskaan, milloinkaan lokakuun jälkeen pyörän selkään.

Olen ottanut tavaksi lisätä liikuntaani viikko toisen jälkeen / en ihan näin tiheästi, mutta keskittynyt pitämään olemassa olevan liikunnan ennallaan ja tavoite on lisätä määrää hiljalleen..
Edelleen koen ongelmaksi palautumattomuuden.
Ratkaisu: kävelyn sijaan uiminen, ei niin iso ongelma. Sillä käyn salaa tyttäreni harrastuksen aikana kroolaamassa. Ja ehdin venyttelemään vielä höyrysaunan lauteilla ♥ Älkää ihmetelkö, jos joku painaa laput silmillä uima-altaaseen ja saunaan, mitään vilkuilematta pukee päälleen ja katoaa viivana syksyn pimeyteen.
Se olen minä, nauttimassa täysin omasta ajastani. Tämä on yksi varastus kalenterista.

Toinen varastus on 4 kerran taivaallinen Metod Putkisto syvävenyttely peruskurssi.
Apua mikä nautinto!
Kroppa jotenkin sulaa tunnilla hyvässä opetuksessa ja on täydellistä keskittyä hengitykseen ja kroppaansa puolitoista tuntia kerrallaan.
Kroppa jotenkin sulaa tunnilla hyvässä opetuksessa ja on täydellistä keskittyä hengitykseen ja kroppaansa puolitoista tuntia kerrallaan.
Milläs mallilla teidän syksyn liikunnat ovat?
Tunnisteet:
ahaa-elämykset,
hyötyliikunta,
Metod Putkisto,
ruuhkavuodet,
Uinti
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)