Kaksi korvaa, yksi suu

Kaksi korvaa, yksi suu. Käytä näitä tässä suhteessa.
Tätä olen yrittänyt opetella viime aikoina.
Olen oikeasti kiinnostunut ihmisistä, heidän tekemisistään. Tämä ei ole uteliaisuutta, vaan välittämistä. 
En ole uskaltanut kiinnostua toisista, kun olen ajatellut, että minua pidetään uteliaana.
Uuden toimenkuvan myötä olen istunut lukuisissa koulutuksissa ja ne opettavat myös olemaan minä.
Voiko olla ihanampaa kuin näin keski-iän kynnyksellä mennä itseensä?

Olen jo pienen ajan kuluessa huomannut, mitä enemmän kuuntelen muita, sitä enemmän opin itsestäni. Antoisaa, toivottavasti molemmille osapuolille ❤

Jo aiemmin, ennen tätä valaistumista, olen ajatellut lapsien harrastukset mainioina tapoina tavata uusia ihmisiä. 
Oiva tapa verkostoitua on tehdä talkootyötä.
Kumpa kaikki ymmärtäisivät tämän mahdollisuuden!

Muista käyttää osiasi oikeassa suhteessa 👍

Talviunen karistaminen

Tämän blogin kirjoittaminen on ollut hunggingolla!
Käyn lukemassa oikean palkin blogeja, ja mieli on näissä asioissa.
Voi, voi. Käytännön toteuttaminen on puheasteella.
Nämä vuodet kun olen tätä asiaa pureskellut ja pohtinut,
ovat kuitenkin menossa oikeaan suuntaan edelleen.

Elämässä tapantuu pieniä palapelin loksahduksia.

• Käynti Shiatsuhoitajalla on vienyt polkua oikeaan suuntaan. Olen tästä niin kiitollinen intuitiolleni ♥
• Olen tiennyt nuoresta asti olevani kunnianhimoinen, monessa asiassa mitä teenkin. Nyt olen joutunut löysäämään esim. urheilullisista tavotteista, mutta samalla oppinut itseni hyväksyntää ja kuuntelua.
  Tähän liittyen urani on saanut tuulta purjeisiin, ehkä odottamattomalla tavalla.
  Urallani pääseen suuntaamaan eteenpäin ja kohti bomeemimpaa puoltani :)
  Toinen urameritti tulee oman yrittämisen kautta, josta olen myös saanut yllättävää tunnustusta ja vaikutusmahdollisuutta.
• Parisuhde on omalla uomallaan, ja varhaiskeskikäisellä pohjalla. Luottamusta ja kunnioitus on päivittäin osana elämäämme.
• Lapset kasvavat, kyselevät ja tuovat esiin omaa persoonallisuuttaan. Välillä kipinät sinkoilevat, mutta asioista on ihana jutella ja pohtia.
• Pidän tärkeänä, että välillä vain yksi lapsista on kotona ja on aikaa kuunnella ja keskittyä vain yhteen jälkikasvun edustajaan.

kuva pinterestistä

                                                                                                                                                                  

Sinun vuorosi loistaa

Sinun Vuorosi Loistaa (Juha Tapio)

Anna minun nähdä sun kasvosi
Nähdä kuinka valosi loistaa
Anna minun kuulla sun äänesi
Kuulla kuinka ilosi soi
Anna sateen huuhtoa surusi
Anna tuulen helmoja nostaa
Tänään on tullut sun päiväsi
Nyt on sinun vuorosi loistaa

Taken from http://lyricstranslate.com/en/juha-tapio-sinun-vuorosi-loistaa-lyrics.html#ixzz3nORpFe1t

Tämä sopi jotenkin tähän sateiseen ja harmaaseen päivään ♥

Miksi täytyy jäädä olotilaan rypemään,
miksi nähdä maailman murheet eikä kauneutta?

Eilen katsoin kun Maria Veitola oli Jutan luona yökylässä,
miksi ihminen joka on kokenut kovia, onkin Suomen menestyvimpiä?

Ehkä siksi, että on kaaduttu, laitettu laastaria polveen ja
nostettu pää ylös ja menty tuulta päin.

Olisiko aika Mairet nousta rypemästä ja ajatella miten hyvin onkaan asiat.

Sovitaanko, että unohdetaan pahat sanat, pahat teot.
Ei välitetä vaan painetaan tuulta kohti?

Pidetään itsestä huolta ja läheisistä, luotetaan, että elämä kantaa.
Oli meillä hiukan ylipainoa tai ei.

kuva lainattu http://www.picturequotes.com/youre-a-diamond-dear-they-cant-break-you-quote-7674

Perässä vedettävät

Katsoin hiljattain vanhan Akuutti ohjelman, joka käsitteli laihdutusta.
Siinä haastateltiin kokkolalaista naista, joka oli pudottanut huomattavan määrän painoa.
Hän kertoi, että selkään taputtelijoita riitti urakan alkutaipaleella,
mutta kun painoa alkoi tippua huomattavasti niiin ihmiset alkoivat kauhistelemaan.
"Älä enempää pudota, ettet ole liian laiha", "onkohan tuo nyt enää terveellistä".
Mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee?
Miksi kannustus loppuu, ei kai herranjumala kukaan pomppaa ylipainoisesta anorektikoksi?
Miksi ei voisi jatkaa toisen kannustamista ja olla aidosti iloinen toisen puolesta?
Pahinta laihdutuksessa onnistuneelle on tokaista,
no nyt kun olet jo laihtunut tuon verran voit taas syödä normaalisti.
Mikä on normaalisyömistä, jos tyyppi on ollut sairaalloisen lihava??

Aikamoisen kommenttiboksi keskustelun aikaansai tämä kirjoituskin:
http://fityoutoo.fitfashion.fi/2015/07/02/kun-katson-ymparilleni-niin-joka-paikassa-tursuaa/ .
Emmekö me uskalla enää lausua ääneen oikeasti todellisia asioita lainkaan?

Emmekö saa huolestua hyvinvoinnista?

Oikeasti on hyvä, että joku uskaltaa puhua asioista oikeilla nimillä.

Ainakin itse kyseenalaistan hiukkasen meidän terveydenhuollon osaamista ( en missään nimessä kaikkien).
Miten oikeasti vakavasti sairaat ja huonossa kunnossa henkisesti ja fyysisesti olevat saavat itselleen tarpeellista hoitoa- muutakuin tuurilla, että kohdalle osuu osaava ja välittävä henkilö?

Mitä, jos kansastamme on tullut hyshys kansa, ja kaikki asiat vain lakaistaan maton alle? 
Ei uskalleta sanoa esim. neuvolassa, että "älä hyvä ihminen syö niitä pullia tai fazerin sinistä jokainen päivä". 
Normaalissa raskaudessa ei voi lihoa 1kg/vko, jos syö tavalliseen tapaan. 
Itsellä meni esikoisen aikana yksi levyllinen päivässä ja kas kummaa kun kiloja kertyi +20kg...

Painon kerryttäminen ja pudottaminen on ihan puhdasta matikkaa pääosin, jos tiputtaa painoa niin miinuskaloreilla laihtuu, liikunta on plussaa ( tässä tapauksessa miinusta) ja pluskaloreillla lihoo.
Näin se vaan menee.

Otsikkoon vielä viitaten, 
oletko huomannut, että oma olotilasi on suoraan verrannollinen ympärisöösi?
Jos ympärillä on postiivista latausta ja terveellisyyden kannattajia- omakin projekti on huomattavasti helpompaa.
Jos taas esim. ystäväsi on ikuinen laihduttaja ja tukeudut häneen sekä hänen ajatusmaailmaan, "aloitetaan taas maanantaina", sitä maanantaita ei kuuna päivänä tule!

Pakko on vaan ottaa vastuu omiin käsiin ja otettava vastuu siitä mitä kurkusta alas laittaa. Ei pelkästään oman itsen vuoksi vaan myös jälkikasvun takia :)