Näytetään tekstit, joissa on tunniste mehu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mehu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. tammikuuta 2014

Natural Juice Therapist tänään 24.1. Stockalla

Te pääkaupungissa olelevat:
kannattaa käydä tutustumassa tänään klo 12-18
Stockmannin Herkussa!

Petra Sippolan 
mehut ovat itselleni olleet tuttuja jo muutaman vuoden.
Hän on ainakin viimeisimmän tiedon mukaan Suomen ainut mehuterapeutti.
käy ainakin tutustumassa hänen sivuilleen:

http://petrasippola.fi/mehuterapia-2


*Tämä ei ollut maksettu mainos

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Syksyn satoa

Aikaisemmassa postauksessa (klik) kerroin mehustus innostuksestani.

Nyt tuoremehupuristin on ollut pitkään kaapissa,
päätin, että mehustan koko omenapuumme hedelmät hyötykäyttöön.

Mehustuksessa on se etu, että kaikki vitamiinit ja hivenaineet saa kehoon nopeasti imeytyvässä muodossa.
Lapset ovat innoissaan näistä mehuista, ihan hurjasti ei mehua saa menemään, mutta kunhan edes vähäsen.

Tässä raaka-aineitani:


Napsautan kaikki omenat Ikean lohkojalla, sillä ajatus proteiinipitoisesta mehusta ei houkuttele. 
Näin näen kaikki onteloiset siivut ja saan kompostikuormaan.
Tämän syksyn sadossa näköjään matoja riittää.

Mehustuksessa voi mehustaa myös siemenkodan.
Nyt olen jättänyt sen puristamatta. Ilman mitään sen kummempaa syytä. Aikaisemmin olen laittanut senkin koneen läpi, maku on ollut hyvä tällöinkin.

Kuva lainattu täältä (klik)
Tämä yllä oleva laitte on oma puristimeni.
Olen voittanut tämän itse asiassa joulukalenteri arvonnassa - onnellinen minä, vaikka arpaonneni on maailman huonoin.

Jos olisin itse ollut ostamassa mehustinta, 
tämä olisi ollut houkuttelevampi vaihtoehto:

Kuva lainattu (klik)
Kuten aiemmin perustelinkin, tässä syöttöaukko on käytännöllisempi.


Tässä esikoiseni valmistamassa haluamistaan raaka-aineista mehuansa.
Tässä tuorepuristetussa mehussa on myös kuituja.
Tämä oli oma kysymysmerkkini, näiden mehujen käytössä.
Sillä tuntui, että kaikki kuitu tulee tuosta poistoaukosta ulos.
Keskimmäisessä kuvassa näkyy hiukan kerrostumaa.
Alimmaisena on kirkas mehu, ja ylemmäksi kun katsoo näkyy sakeaa mehua sekä vaahtoa.
Nämä kaksi ylintä kerrosta ovat helposti liikkuvaa kuitua.


Omenamehun puristuksessa näkyy nopeasti entsyymien tuhon.
Tästä kuulemma johtuu kaupan omenamehujen väri.

Tästä johtuen puristettu mehu pitää juoda viidentoista minuutin sisällä.
Näin saa kaikki vitamiinit pumpattua irti käyttöön.


Petra Sippolan (klik) sivuilta löytyy paljon lisätietoa.

Olemme valmiita syksyyn, vitamiineilla pumpattuna!




lauantai 16. maaliskuuta 2013

mehuluennon antia

Kuuntelin tänään tunnin luennon tuoremehujen hyvistä puolista ( & vs. smoothie.)
Itselläni on tuoremehupuristin, mutta luennoitsijalla ( Petra Sippola) on pääosin käytössä tuoremehukone.

Oman koneeni plussa on, että se puristaa mm. venänoraan paremmin kuin tuoremehukone. Mutta Petran kone oli kyllä huomattavasti vaivattoman oloinen käyttää.
Se ei vaatinut erillistä vihannesten / hedelmien pilkkomista. Oman koneeni syöttöaukko on niin pieni, että vaatii valmistelua enemmän, koska joudun pilkkomaan ainesosat.

Kaikki muut vihannekset, juurekset ja hedelmät saa laittaa koneeseen kuorimatta PAITSI sitrushedelmät tulee kuoria.
Esim. omenassa on hän mukaansa suurin vitamiini määrä kuoren ja "lihan" välissä. Tämän vuoksi näitä ei kannata kuoria, pestä silti kannattaa.

Tuoremehuista saa elimistö kaikkein parhaimmassa muodossa vitamiineja ja hivenaineita.
Olen itse pohtinut, että mikä ihme mehusta sitten tekee parempaa kuin smoothiesta?

Noh. Tähän tuli vastauksia.
Eli mehuissa elimistön tarvitsemat vitamiinit, hivenaineet, kuidut, entsyymit ovat parhaassa mahdollisessa muodossa. Elimistö ottaa näistä hyödyn jo puolen tunnin sisällä mehun juonnista. 

Mehu omassa muodossaan menee suoraan läpi, eikä jää odottamaan omaa sulamisvuoroaan.
Jos oikein muistan niin ohutsuolessa tapahtuu tärkein ravintoaineiden imeytyminen ja koska mehu on kevyessä muodossa se ohittaa muuta sulamista odottavat, suustamme nauttivat aineet:
Koska itselläni on näkömuisti:


kuva täältä
Mielikuva minkä Petra kertoi,
kun kannu on kiviä täynnä ja sinne kaataa vettä, tämä kannu kuvaa suolen tilannetta.
Eli muu ruoka(kivet) matelee, jonossa, odottaen sulamista.
Ja vesi (mehu) hulahtaa jonon ohi kivien välistä ja näin ollen pääsee nopeasti eteenpäin ja menee kivien läpi humahtamalla (= mehu menee vauhdilla suolessa eteenpäin, läpi pureskeltavien / isojen kokkareiden ohi),
kaikki ravintoaineet tallessa elimistöön.

Tuoremehun säilyvyys on 15 minuuttia ja tämän vuoksi se täytyy nauttia heti tekemisen jälkeen. Sillä mitä nopeammin mehun juo, sitä enemmän keho saa tarvittavia aineita. Mm. erittäin hyödylliset entsyymit tuhoutuvat ensimmäisten joukossa. Tämän vuoksi joutuisa eteneminen on plussa ravintoaineiden optimaaliselle imeytymiselle.

Smoothie saa myös oman arvonsa, sillä siihen voi laittaa helpommin proteiinin lähteitä esim. jogurttia/rahkaa. Petra Sippolan mukaan kannattaa laittaa myös marjat mieluiten smoothien sekaan kuin mehuun. Tämä johtuu siitä, että marjoissa on pieniä siemeniä ja ne sisältävät arvokkaita öljyjä ja tämä tekee smoothiemuodon marjoissa paremmaksi. Keho saa jälleen mahdollisimman paljon tarvittavaa rakennusainetta, jota solut tarvitsevat uudistuakseen.

No entäs kuidut? Tämä oli ainakin oma mielessä ollut kysymys kun puhutaan mehuista.
Tuoremehussa on kolme kerrosta alin, kirkas kerros joka sisältää eniten näitä keholle tärkeitä ainesosia vitamiit jne. ; keskimmäinen " välikerros" ; päällimäinen kuitu(vaahto)kerros.
Mehussa on  siis mukana kuitua, (tuoremehupuristinta käyttäessä hiukan enemmän) mutta kuitu on pikkiriikkisessä muodossa, joten elimistön ei tarvitse tehdä työtä sitä liikuttaakseen. Ylijäämä kuidun voi käyttää esim. lihapulliin, sämpylöihin yms. 

Kuulostaa maalisjärkevältä, vai mitä?

Kaivoin mehupuristimeni kaapista ja teimme esikoisen (6v) kanssa hänelle omena/porkkana mehun ja itselleni puristimme pinaattia, selleriä, omenaa ja porkkanaa. 
Hyvää oli!