Omaa projektia työstäessä, en halua luopua mistään.
Haluan tehdä niitä oikeita valintoja.
Syödä vähemmän, valita kahdesta vaihtoehdosta sen paremman. Rytmittää ateriavälit itselleni sopivaksi.
Toissapäivänä, kun olimme lounalla kiinalaisessa. Otin noin puoli desiä riisiä ja kämmenellisen häränlihakastiketta sipulilla. Nam, ja kastike oli kevyttä vielä kaiken lisäksi.
Entinen minä olisi ahtanut riisiä kunnon annoksen sekä friteerattua kanaa useamman santsikierroksen. Ok, en pystynyt kävelemään niiden ohi, mutta otin (vain) kaksi pientä palaa.
Sushi on aina niiiin ihanaa, joten otin riisiannokseni sen muodossa. Aiempi minä on ottanut nämä tavallisen jättiriisi/kastikeannoksen lisäksi.
Nyt laitoin kaikki kerralla samalle lautaselle, joten jo se rajoitti annoskokoa.
Noutopöydissä punnitaan mielen lujuus. Miten malttaa olla santsaamatta? Miten onnistuu kieltäytyminen vääristä valinnoista?
Olen tunnustellut omaa ruokavaliotani ja ehkä olen matkalla kohti ruoka-aineiden (väliaikaista) kirjausta.
Aioin ottaa käyttöön My Fitnessa Palin, jota olen aiemminkin käyttänyt.
Jossain vaiheessa kun kirjasin syömiäni ruokia, aloin huomaamatta pienentää annoksia ja kiinnittää enemmän huomiota valintoihin.
Yritän kuunnella omaa sisäistä ääntäni ja mennä omien tuntemuksien mukaan. Ilman, että noudatan jotakin tiettyä ruokavaliota tms. Jossain vaiheessa otan Katrin tekemän ruokavalion käyttöön, kunnes ajatukseni ovat jäsentyneet vielä tämän ruokailun suhteen asentoonsa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ravinto. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. tammikuuta 2015
ulkona lounaalla
Tunnisteet:
laihdutus,
MyFitnessPal,
Nautintoaineet,
ravinto,
Ruokavalio,
Tavoitteet
sunnuntai 4. tammikuuta 2015
Edullinen ja hyvä blenderi, C3 Mix & Go
Inhoan rahkaa,
mutta rahkaa sisältävä smoothie on hyvin helposti alas menevää tavaraa.
Käytän tälläistä:
Olen ostanut omani muutama vuosi sitten, hintaan 24,90€.
Olen törmännyt tähän ainakin K-ryhmän kaupoissa,
ja nyt kun googletin;
tätä myydään ainakin Toknetissä ja Verkkokauppa.comissa.
Tämä jaksaa jauhaa hyvin myös jäiset ainekset.

Erittäin käteväksi tämän tekee se,
ettei tarvitse liikutella sisustaa paikasta toiseen.
Pääsee pelkällä korkin vaihdolla :)
Olen ostanut omani muutama vuosi sitten, hintaan 24,90€.
Olen törmännyt tähän ainakin K-ryhmän kaupoissa,
ja nyt kun googletin;
tätä myydään ainakin Toknetissä ja Verkkokauppa.comissa.
Tämä jaksaa jauhaa hyvin myös jäiset ainekset.
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
William Davis: " Eroon vehnästä"
Rakastan lukemista,
luen laidasta laitaan kaikenlaista kiinnostavaa.
Pitkän jonotuksen jälkeen luin viimein kirjan "eroon vehnästä".
Olen koeajanut Paleota yms. etsiessäni omaa, oikeaa tietäni joka edelleen on hiukan sumun peitossa.
Tämä kirja myötäilee paleota, mutta isoin synti on vehnä.
Sen välttäminen on kieltämättä henkisesti isompi asia kuin fyysisesti.
Tässä näytepala;
Kirja oli minulla auki sivulta 241,
EI PALUUTA VANHAAN :
" Kun olet noudattanut vehnätöntä ruokavaliota muutaman kuukauden ajan, saatat huomata, että vehnätuotteisiin palaaminen aiheuttaa ikäviä vaivoja, esimerkiksi nivelkipuja, astmaoireita tai ruoansulatusongelmia.
Oireita saattaa tulla, vaikka vieroitusoireita ei olisi ollutkaan.
Vehnän palauttaminen ruokavalioon aiheuttaa tavallisimmin "syndrooman", johon kuuluu ilmavaivoja, vatsan turpoamista, vatsakipuja ja ripulia, ja oireet kestävät 6-48 tuntia. Maha-suolioireet muistuttavat akuutin ruokamyrkytyksen oireita.
Toiseksi yleisin oireryhmä on nivelsärky eli niveltulehdusta muistuttava kipu, joka yleensä tuntuu monessa kehon osassa, kuten kyynärpäissä, olkapäissä ja polvissa."
Itseäni kiehtoo ajatus mitä pelkkä vehnän poisjättö saisi aikaan.

Kirjoittaja on USA:ssa sydäntautilääkäri, joka hämmästeli miten itse oli ylipainoinen hyvästä ruokavaliostaan huolimatta.
Hän käytti ainoastaan täysjyvätuotteita, hölkkäsi päivittäin 8km jne.
Vehnän jättämisen jälkeen hän pääsi ihannemittoihnsa.
Kirjassa puhutaan myös kaikkien muiden viljojen poisjättämisestä sekä maitotuotteiden välttämisestä.
Hän käytti ainoastaan täysjyvätuotteita, hölkkäsi päivittäin 8km jne.
Vehnän jättämisen jälkeen hän pääsi ihannemittoihnsa.
Kirjassa puhutaan myös kaikkien muiden viljojen poisjättämisestä sekä maitotuotteiden välttämisestä.
Itseäni kiehtoo ajatus mitä pelkkä vehnän poisjättö saisi aikaan.
Mitä mieltä olet?
Tunnisteet:
ahaa-elämykset,
kirjat,
ravinto
tiistai 3. kesäkuuta 2014
Rasvanpolttoruoka
Olen poiminut seuraavat rasvanpolttajat Hanna Skytan kirjasta FuelFood.
Näitä ei ehkä yksistään tule imuroitua suuhun,
mutta ruuan maustajina aivan loistavia:
Mm. näiden ruokien sisätävät fytokemikaalit voivat siis edistää rasvan palamista, aineenvaihduntaa jne.
Inkivääri hoitaa tulehduksia, tasapainottaa verensokeria, stimuloi ruuansulatusta.
Vihreä tee edistää aineenvaihduntaa ja alentaa rasva-ja sokeriarvoja.
Chili nopeuttaa aineenvaihduntaa.
Valkosipuli lisää rasvanpolttoa.
Lue lisää Skytan kirjasta sivuilta 228-229

![]() |
| Kuva pinterestistä |
Tunnisteet:
laihdutus,
motivaatio,
ravinto
sunnuntai 2. helmikuuta 2014
Fitnessguru proteiinijauhe
Korkkasin viimein kauan aikaa sitten tilaamani Fitnessgurun proteiinijuoman.
Makunani on Capuccino,
tilauksen tulon jälkeen maistelin kyllä muita makuja.
Yllärinä yhdeksi suosikiksi nousi Kiwi Yoghurt.
Mango, mistä luulin pitäväni, oli omaan suuhuni aivan järkyttävää.
Nämä ovat asioita, johon on niin monta mielipidettä kuin on maistajaakin.
Suosittelen testaamaan noiden pikkupussien kautta eri makuja ja löytämään sen kautta oman suosikin.
Capuccino on aika makea yksilö. Tuo Kiwi ei ollut läheskään yhtä makea,
mutta Mango meni makeudessa ihan överiksi
Tilasin myös tuon kätevän sheikkerin näiden mukana.
Siinä on ritilä kannessa kiinni,
joten sitä ei tarvitse olla nostelemassa mennen tullen.

Annospussin jaoin vielä puoliksi,
ensi kierroksella muodostin mielipiteen ja seuraavalla varmistelin :)
Tilasin myös tuon kätevän sheikkerin näiden mukana.
Siinä on ritilä kannessa kiinni,
joten sitä ei tarvitse olla nostelemassa mennen tullen.
Tunnisteet:
Fitnessguru,
ravinto
tiistai 28. tammikuuta 2014
Lähiruoka, Safkaa-ohjelman innoittamana
Safkaa- ohjelmassa puhuttiin munista.
Munilla ja munilla on eroa.
Oletko selvittänyt, onko lähelläsi kanala,
joka myy suoraan ei-standarikokoisia munia?
Hinnat ovat edullisia, sillä nämä menevät jätteeksi muuten.
Kauppojen hyllylle päätyvät vain oikean kokoiset yksilöt.
Oman, pienen kaupunkini lähellä on muutamiakin vaihtoehtoja.
Kannattaa kerätä yhteisöstä joku joka käy ostamassa isomman satsin ja jakaa eteenpäin (pakkassää on kyllä tähän haasteellista aikaa).
Tuoreella munalla ja vielä kun saa luomulaatuista,
niin on tämän vaivan arvoinen maku.
Omassa lapsuudessa haimme lähikasvihuoneelta käyrät kurkut ja tuoreet tomaatit.
Onneksi äitini kantaa niitä nykyäänkin meidän osoitteeseen.
Ihanaa kun on perustettu myös luomurinkejä näihin kauppahallittomiin kaupunkeihin.
Tuoreet raaka-aineet on pop!

| kuva pinterestistä |

sunnuntai 3. marraskuuta 2013
Proteiinin tarve, kun ehtii liikkumaan vähemmän kuin normaalisti
Olen ollut viimeiset kaksi viikkoa naimisissa lapsien harrastusten kanssa,
sekä työhön yms. "ylimääräiseen" liittyvissä tapahtumissa.
Oma liikkuminen on jäänyt näinä hetkinä toissijaiseksi.
Helpotusta on tuonut ihana työpaikamme ruokatoimittaja.
Hän on ollut Jutan SD:llä kesällä. Itsehän kokeilin tätä keväällä.
Noh.
Ruokatoimittaja oli jutellut kollegani kanssa ja he olivat aloittamassa uutta kuuden viikon sessiota.
Tämä oli itselleni tähän kiireiseen aikajaksoon pelastus!
Saan kasvis/proteiinipitoisen aterian x2 päivässä.
Työhön tuotuna ja toisen annoksen lämmitän illalla tai iltapäivällä, ennenkuin lähden kiitämään lasten harrastuksia kohti.
Huomaan isoimmaksi ongelmakseni ateriavälin pituuden, tämä järjestely auttoi vielä alleviivaamaan tätä huomiota.
Olen ehtinyt jopa syömään välipalojakin aktiivisemmin, kun nuo kaksi isoa ateriaa on jo kuitattu.
Kuten olen maininnut luen Sami Sundvikin blogia.
Laiton tässä taannoin kysymystä liikuntamääräni vaikutuksesta proteiinin tarpeesseen, sillä hänellä tuntuu tulevan kaikki tieto apteekin hyllyltä.
Epäilykseni osui oikeaan, liikkuessa huomattavasti "aktiivinen" tasoa vähemmän, proteiinien sekä hillareiden tarve on vähäisempi.
Luonnollisesti kyllä.
Sekä kokonaisenergiatarve samalla tavalla laskee.
Tämän on huomannut olotilassa, että olo on ollut jotenkin tukkoinen, kun proteiinin määrä on ollut sama kuin paljon liikkuvana aikana.
Tätä täytyy muistaa heti siirtää käytäntöön myös flunssa-aikoina..

| kuva täältä (klik) |
Tunnisteet:
liikkumattomuus,
ravinto,
treenit
keskiviikko 4. syyskuuta 2013
Luomukaneli
Ostin joku aika sitten luomukanelia marketista.
En huomannut tarkistaa onko kyseessä ceyloninkaneli.

Tämä olisi ollut olennainen pointti.
Ehkä yksi purkillinen menee näinkin.
Ehkä yksi purkillinen menee näinkin.
Seuraavan kohdalla tarkistan vielä tämän pointin, luomulaadun lisäksi.
Tämä on ostamani purkki
(eli kannattaa ehkä ostaa joku muu jos innostuit, tai varmistaa tämän alkuperä):

Kaisa Jaakkola (klik) vinkkaa Kanelia käytettäväksi verensokerin tasoittamiseen.
- Kolme ruokalusikallista jauhettua kanelia+yksi tl ruokasoodaa litran lasiastiaan.
Täytä astia kiehuvalla vedellä & anna jäähtyä. - Siivilöi neste ja säilytä jääkaapissa.
Jaakkola antaa oivan vinkin maijameikäläiselle,
jos nukkumatti meinaa korjata ruuan jälkeen & ylipainoa on huomattavasti
- tulisi alkuun juoda teetä 4 kuppia
ja tiputtaa jonkun ajan päästä 1-2 kuppiin / päivä.
jos nukkumatti meinaa korjata ruuan jälkeen & ylipainoa on huomattavasti
- tulisi alkuun juoda teetä 4 kuppia
ja tiputtaa jonkun ajan päästä 1-2 kuppiin / päivä.
Tunnisteet:
laihdutus,
Lisäravinteet,
ravinto,
uni,
verensokeri,
vinkki
tiistai 3. syyskuuta 2013
Lakritsijuurijauhe
Lakritsinjuuritee on aivan äärettömän ihanaa!
Lilyä kahlatessani löysin tälläisen vinkkivitosen:
http://www.lily.fi/blogit/jumppamattopiiskaaja/kaloriton-karkkiherkku-oodi-lakritsijauheelle
En ole mikään suuri rahkafani, mutta kuulostipa hyvältä!
Alunperin isoin syy blogin perustamiselle oli se, että saan paikan mihin jemmaan kaikki nämä inspiraatiot.
Ilman tätä muistipaikkaa, miettisin "missä ihme blogissa törmäsinkään tähän??"
Nyt saan lätkäistä tänne nämä ihanuudet muistijäljekseni ja toivottavasti jonkun muunkin iloksi.

lauantai 31. elokuuta 2013
Fitnessguru
Olen uuden proteiinivalmisteen tarpeessa.
Fitfashionin bloggaajathan ovat monet kokeilleet Fitnessgurun tuotteita.
Itseäni ne houkuttelevat tyylikkään ulkonäön vuoksi.
(Tiedän, turhamaisuuden huippu)
Erityisesti kiikarissa on tämä:

kuva lainattu fitnessgurun sivuilta (klik)
Toimitukseen tuleekin yllättävän pieni toimituskulu, 7€, ja työkaverit ilmaisivat myös mielenkiintonsa näitä tuotteita kohtaan. Joten rahtivapaa rajakin (75€) varmasti ylittyy.
Testausryhmä pyörähtää siis lähiaikoina käyntiin.
Tätähän voisi vaikka testata Essin hyvältä kuulostavaan ohjeeseen, johon aiemmin silmäni iskin (klik).

Koska yritän orientoitua ilman-mitään-diettiä elämään, olen vähentänyt huomattavasti viljojen ja perunan käyttöä.
Kokonaan en ole ilman ja syön molempia, mutta välttelen mahdollisuuksien mukaan.
Näiden välttelyn olen huomannut johtavan huomattavan paljon parempaan olotilaan. Turvotus on paljon vähäisempää ja olo energisempi.
Aamupalan kuittaan proteiinijuomalla ja hyvin on nälkä pysynyt poissa aamupäivän.
Suosituksia otetaan vastaan myös rumemmista proteiinipakkauksista.
Tunnisteet:
Lisäravinteet,
ravinto,
smoothie
keskiviikko 14. elokuuta 2013
Syksyn satoa
Aikaisemmassa postauksessa (klik) kerroin mehustus innostuksestani.
Nyt tuoremehupuristin on ollut pitkään kaapissa,
päätin, että mehustan koko omenapuumme hedelmät hyötykäyttöön.
Mehustuksessa on se etu, että kaikki vitamiinit ja hivenaineet saa kehoon nopeasti imeytyvässä muodossa.
Lapset ovat innoissaan näistä mehuista, ihan hurjasti ei mehua saa menemään, mutta kunhan edes vähäsen.
Tässä raaka-aineitani:
Tämä yllä oleva laitte on oma puristimeni.
Nyt tuoremehupuristin on ollut pitkään kaapissa,
päätin, että mehustan koko omenapuumme hedelmät hyötykäyttöön.
Mehustuksessa on se etu, että kaikki vitamiinit ja hivenaineet saa kehoon nopeasti imeytyvässä muodossa.
Lapset ovat innoissaan näistä mehuista, ihan hurjasti ei mehua saa menemään, mutta kunhan edes vähäsen.
Tässä raaka-aineitani:
Napsautan kaikki omenat Ikean lohkojalla, sillä ajatus proteiinipitoisesta mehusta ei houkuttele.
Näin näen kaikki onteloiset siivut ja saan kompostikuormaan.
Tämän syksyn sadossa näköjään matoja riittää.
Mehustuksessa voi mehustaa myös siemenkodan.
Nyt olen jättänyt sen puristamatta. Ilman mitään sen kummempaa syytä. Aikaisemmin olen laittanut senkin koneen läpi, maku on ollut hyvä tällöinkin.
![]() |
| Kuva lainattu täältä (klik) |
Olen voittanut tämän itse asiassa joulukalenteri arvonnassa - onnellinen minä, vaikka arpaonneni on maailman huonoin.
Jos olisin itse ollut ostamassa mehustinta,
tämä olisi ollut houkuttelevampi vaihtoehto:
![]() |
| Kuva lainattu (klik) |
Kuten aiemmin perustelinkin, tässä syöttöaukko on käytännöllisempi.
Tässä esikoiseni valmistamassa haluamistaan raaka-aineista mehuansa.
Tässä tuorepuristetussa mehussa on myös kuituja.
Tämä oli oma kysymysmerkkini, näiden mehujen käytössä.
Sillä tuntui, että kaikki kuitu tulee tuosta poistoaukosta ulos.
Keskimmäisessä kuvassa näkyy hiukan kerrostumaa.
Alimmaisena on kirkas mehu, ja ylemmäksi kun katsoo näkyy sakeaa mehua sekä vaahtoa.
Nämä kaksi ylintä kerrosta ovat helposti liikkuvaa kuitua.
Omenamehun puristuksessa näkyy nopeasti entsyymien tuhon.
Tästä kuulemma johtuu kaupan omenamehujen väri.
Tästä johtuen puristettu mehu pitää juoda viidentoista minuutin sisällä.
Näin saa kaikki vitamiinit pumpattua irti käyttöön.
Petra Sippolan (klik) sivuilta löytyy paljon lisätietoa.
Olemme valmiita syksyyn, vitamiineilla pumpattuna!

tiistai 6. elokuuta 2013
Ihanan kuuloinen kahvijuoma, proteiinilla varustettuna...
Löysin eilen tämän, kun uni ei tullut silmään.
Löytöni oli aivan mielettömän ihanan kuuloinen jääcappuchino ohje Essin blogista, hänen luvallaan kopion ohjeen tähän alle:
(alkuperäinen reseptin löydät täältä)
Tätä täytyy ehdottomasti testailla!
Essin vinkki; jos käytää soijaproteiinia, niin kannattaa laittaa lopuksi vielä jääkaappiin noin viideksi minuutiksi, jotta jauhe kerkee imemään vettä kunnolla eikä jää ns. rakeiseksi.

Maidoton proteiinipitoinen jääcappuchino 1 lasillinen
- n. 1/2 dl cappuchino soijaproteiinijauhetta
- 1,5 dl vettä
- 0,5dl Alpron mantelimaitoa
- jäitä
Essin vinkki; jos käytää soijaproteiinia, niin kannattaa laittaa lopuksi vielä jääkaappiin noin viideksi minuutiksi, jotta jauhe kerkee imemään vettä kunnolla eikä jää ns. rakeiseksi.
sunnuntai 30. kesäkuuta 2013
Simppeliä
Olen lukenut Sami Sundvikin sekä Kukka Laakson blogia.
Samaa linjaa menee myös yksi lempiblogeistani: My Project is Me.
Suosittelen lukemaan. Aivan loistavaa tulkintaa näillä viisailla kanssaeläjillä.
Fit you too blogissa käsiteltiin aihetta, miten katukuvassa näykyy muffinsseja.
Tosi usein nämä muffinsin kantajat ovat pienten lasten äitejä.
Kukka Laakso ottaa jossain vanhemmassa kirjoituksessa esille, lentokoneessa tutun " happinaamari ensin itselle" ja vasta sitten muille.
Oma ruokavalio pitää olla kunnossa ensin jotta saa jälkikasvullekkin tervellistä evästä.
Näitä ja meitä muffinssikroppaisia katsellessa tulee vain mieleen, jos omat eväät ovat pielessä. Ovatko myös jälkikasvun?
Tätä tuskin kukaan vanhempi haluaa, vai mitä?
Sami Sundvikin ja Kukka Laakson blogeissa on hyvät, selkeät neuvot parempaan suuntaan.
Sekä rehellisiä totuuksia, mihin monet laihdutusprojektit kaatuvat.
Herkkulakkoihin.
Dietteihin.
Kukaan ulkopuolinen henkilö ei pysty ottamaan vastuuta syömisestäni. Vaikka maksaisin tuhansia.
Oma käsi on se joka vie ruuan suuhun.
Kukaan ulkopuolinen ihminen ei voi kantaa vastuuta vääristä valinnoistani.
Helppo olisi syyttää esim. PT oli niin huono, että en laihtunut.
Ravintovalmentaja ei osannut asiaansa, jos olen itse suurentanut " vain vähän" annoskokoja. Tai jättänyt eväitä välistä.
OMA VASTUU tekemisestä tai tekemättä jättämisestä.
Taitaa olla vain paras neuvo tähän ikuiseen viidakkoon.
Mitäs sitten kun on pää sekaisin koko tässä informaatiotulvassa.
Mitä punaista lankaa lähtee seuraamaan?
Gluteiinitonta, sokeritonta?
80% ajasta yllä olevia?
Kohtuus kaikessa?
Mikä on oma punainen lankani...

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013
myfitnesspal
Ihan loistava paikka kirjata syömiset myfitnesspal.com.
Löysin tämän, kuinka ollakkaan, loistavan blogilöydön tuloksena:
Onnenpäivässä on kaikkea mielenkiintoista , kannattaa lukaista!
Myfitnesspal toi eteeni ominaisuuden, jota olen kaivannut.
Eli toimii puhelimeni (Lumia 820) kautta helposti!
Tässä näkymää tietokoneen kautta :
Kun tallensin koko päivän eväät, tämä näytti lukuina proteiinin määrän yms.
Ja punaisena huusi esim. meikäläisen tämän päivän vähäiset proteiinit.
Ja ihan mahtava ominaisuus tähän on puhelimen kautta käytettynä, että voit skannata viivakoodin ja lisätä sen omiin tuotteisiin.
Näin saa automaattisesti kaikki tiedot tuotteesta tuotua tähän ruokapäiväkirjaan.
Tämän helpommaksi ei paljon voi mennä.
Minulla on kokemusta monista kirjauspaikoista ja toivottavasti tämä saa intoni pysymään tallessa :)

lauantai 16. maaliskuuta 2013
mehuluennon antia
Kuuntelin tänään tunnin luennon tuoremehujen hyvistä puolista ( & vs. smoothie.)
Itselläni on tuoremehupuristin, mutta luennoitsijalla ( Petra Sippola) on pääosin käytössä tuoremehukone.
Oman koneeni plussa on, että se puristaa mm. venänoraan paremmin kuin tuoremehukone. Mutta Petran kone oli kyllä huomattavasti vaivattoman oloinen käyttää.
Se ei vaatinut erillistä vihannesten / hedelmien pilkkomista. Oman koneeni syöttöaukko on niin pieni, että vaatii valmistelua enemmän, koska joudun pilkkomaan ainesosat.
Kaikki muut vihannekset, juurekset ja hedelmät saa laittaa koneeseen kuorimatta PAITSI sitrushedelmät tulee kuoria.
Esim. omenassa on hän mukaansa suurin vitamiini määrä kuoren ja "lihan" välissä. Tämän vuoksi näitä ei kannata kuoria, pestä silti kannattaa.
Tuoremehuista saa elimistö kaikkein parhaimmassa muodossa vitamiineja ja hivenaineita.
Olen itse pohtinut, että mikä ihme mehusta sitten tekee parempaa kuin smoothiesta?
Noh. Tähän tuli vastauksia.
Eli mehuissa elimistön tarvitsemat vitamiinit, hivenaineet, kuidut, entsyymit ovat parhaassa mahdollisessa muodossa. Elimistö ottaa näistä hyödyn jo puolen tunnin sisällä mehun juonnista.
Mehu omassa muodossaan menee suoraan läpi, eikä jää odottamaan omaa sulamisvuoroaan.
Jos oikein muistan niin ohutsuolessa tapahtuu tärkein ravintoaineiden imeytyminen ja koska mehu on kevyessä muodossa se ohittaa muuta sulamista odottavat, suustamme nauttivat aineet:
Koska itselläni on näkömuisti:
Mielikuva minkä Petra kertoi,
kun kannu on kiviä täynnä ja sinne kaataa vettä, tämä kannu kuvaa suolen tilannetta.
Eli muu ruoka(kivet) matelee, jonossa, odottaen sulamista.
Ja vesi (mehu) hulahtaa jonon ohi kivien välistä ja näin ollen pääsee nopeasti eteenpäin ja menee kivien läpi humahtamalla (= mehu menee vauhdilla suolessa eteenpäin, läpi pureskeltavien / isojen kokkareiden ohi),
kaikki ravintoaineet tallessa elimistöön.

| kuva täältä |

Tuoremehun säilyvyys on 15 minuuttia ja tämän vuoksi se täytyy nauttia heti tekemisen jälkeen. Sillä mitä nopeammin mehun juo, sitä enemmän keho saa tarvittavia aineita. Mm. erittäin hyödylliset entsyymit tuhoutuvat ensimmäisten joukossa. Tämän vuoksi joutuisa eteneminen on plussa ravintoaineiden optimaaliselle imeytymiselle.
Smoothie saa myös oman arvonsa, sillä siihen voi laittaa helpommin proteiinin lähteitä esim. jogurttia/rahkaa. Petra Sippolan mukaan kannattaa laittaa myös marjat mieluiten smoothien sekaan kuin mehuun. Tämä johtuu siitä, että marjoissa on pieniä siemeniä ja ne sisältävät arvokkaita öljyjä ja tämä tekee smoothiemuodon marjoissa paremmaksi. Keho saa jälleen mahdollisimman paljon tarvittavaa rakennusainetta, jota solut tarvitsevat uudistuakseen.
No entäs kuidut? Tämä oli ainakin oma mielessä ollut kysymys kun puhutaan mehuista.
Tuoremehussa on kolme kerrosta alin, kirkas kerros joka sisältää eniten näitä keholle tärkeitä ainesosia vitamiit jne. ; keskimmäinen " välikerros" ; päällimäinen kuitu(vaahto)kerros.
Mehussa on siis mukana kuitua, (tuoremehupuristinta käyttäessä hiukan enemmän) mutta kuitu on pikkiriikkisessä muodossa, joten elimistön ei tarvitse tehdä työtä sitä liikuttaakseen. Ylijäämä kuidun voi käyttää esim. lihapulliin, sämpylöihin yms.
Kuulostaa maalisjärkevältä, vai mitä?
Kaivoin mehupuristimeni kaapista ja teimme esikoisen (6v) kanssa hänelle omena/porkkana mehun ja itselleni puristimme pinaattia, selleriä, omenaa ja porkkanaa.
Hyvää oli!
maanantai 11. maaliskuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)