Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Liikunta, osana elämääni jälleen

Maalle muuton yhteydessä liikunta on palautunut sille tolalle missä sen kuuluukin olla.
Viikottaiset liikuntasuoritukset ilman stressiä ovat tulleet pysyvästi elämään.
Hiki tulee, mutta suorittaminen on vain satunnaista.
Tämän viikon alusssa kävimme juoksukoulussa polkujuoksemassa.
5km! Sinnillä.
Kunto ei olisi riittäny, mutta noin vaan selvisin nippanappa.
Keskivaiheella tuntui penikoissa äärimmäisen kova paine.
Juoksukoulun vetäjä on painottanut kävelyn tärkeyttä ennen ja jälkeen lenkin. Tämän polkujuoksun jälkeen se korostui.
Kun kävelimme 5min takaisin parkkipaikalle, nesteet lähtivät jaloista ja etenkin polven alta liikkeelle.



maanantai 13. maaliskuuta 2017

Juoksija

Olen juossut elämäni ensimmäiset juoksut ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen, 10 vuotta sitten.
Toisen lapsen jälkeen kaikki ei mennytkään niinkuin strömsöössä, ja juoksut jäivät. Hätinä kävelylenkit onnistuivat.
Olen päässyt eroon luultavimmian ongelmia aiheuttavasta työpaikan sisäilmaongelmasta.
Oma diagnoosi on, että tämä on vetänyt kehoni monen vuoden tilttitilaan.
Nyt kuukauden aikavälillä kun olen muuttanut fyysisesti konttorista toiseen,
kehoni solmut ovat alkaneet avautua.

Yksi niistä on liikunnan tuottama nautinto eikä tuska.
Olen aloittanut juoksukoulun ja vaikka mahataudit ja flunssat ovat olleet kiusana niin kunto on ottanutaskeleen eteenpäin.

On kuulkaa mahtava tunne, lihaksissa on myös ihan erilainen tunto ja venyttely menee perille. Tältä ihmisen kehon kuuluu tuntua ja näin sen kuuluu vastaanottaa ärsykkeitä!