perjantai 27. joulukuuta 2013

Sovellusvinkki

Uusi, ihana blogilöytöni Fat no more on suositellut blogissaan Coutch to 5k- sovellusta. En saanut sitä omaan puhelimeeni.

Mutta luullakseni löysin melkein vastaavan:
PERSONAL RUNNING TRAINER-sovelluksen.

Tässä muutama kuva:




Kuten aiemmassa postauksessa uhkailinkin, kävely tulee olemaan oma lajini lähitulevaisuudessa.
Tämä ohjelma astuu heti käytännön kokeiluun (kuivakuuntelu on suoritettu), kun saan akilesjänteeni reilaan. Tänään tämä heikko kohtani kesti 45 min kävelytuokion sangen kesäisessä säässä.

Kuuntelin eilen tästä 5km juoksuohjelman aloituksen, samalla testasin toimiiko Spotify tämän kanssa päällekkäin. Toimii!
Tähän ohjelmaan saa lisättyä oman soittolistan, mutta jotenkin on helpompi ottaa valmis lista Spotifyn kautta.

torstai 26. joulukuuta 2013

Haaveet / Tavoitteet Vol. 3

Yksi lempiblogeistani, joka saa aina hyvälle tuulelle on Start living your best life.

Eikä ole hyvä haaveilla ja tavoitella kaikkea uuden vuoden vaihtuessa?
Elisa kirjoittaa tässä Startlivingyourbestlife.fitfashion.fi/2013/10/29/hemmottelurituaaleja/ postauksessaan ihan loistavasta ideasta!

Kerran viikkoon yksi kauneuspäivä!

Aikaa ennen lapsia näitä tuli vietettyä, mutta viimeisen pari vuotta ovat vain nyrjähtäneet eteenpäin.
Pakolliset toimenpiteet on tullut suoritettua, mutta vartalovoiteet ovat esimerkiksi satunnaista iloa elämässäni.

Ihon kimmoisuus kiittäisi, jos otan vanhan tavan käyttöön ja nostan vartalovoidepurkin yöpöydälle. Etenkin meidän painoa pudottavien kansalaisten tulisi tämä toimenpide suorittaa, päivittäin.

Tätä ihanuutta olen käyttänyt monta purkkia:


kuva & kuvaus Sokoksen verkkokaupasta, klik

Tämä siis panosta osastosta,
ja pihistä osastosta löytyy nykyään tämä: (kun en enää ole yllä olevien tuotteiden kanssa päivittäin tekemisissä ;)

Tämä kuva Doven sivuilta, klik
Hoitavuus tässä ei ole samaa luokkaa kuin ylemmästtä, mutta bonusta tulee illuusiosta minkä väri antaa kropalle.
Uimahalli on huomattavasti siedettävämpi paikka tämän kera kuin ilman!

Olen käyttänyt myös Doven Pro age sarjaa mitä ei ilmeisemmin enää saa Suomesta... Tämän sarjan tuotteet tekivät ihon myös napakaksi. 

Käytti mitä tahansa voidetta, kasvoilla tai kropalla. Kannattaa iho kuoria ennen voiteen levitystä. Näin säästää voidetta ja saa paremman tehon aikaiseksi.
Ja sanomattakin selvää on, että itseruskettavassa tuotteessa lopputulos on tasaisempi kuorinnan jälkeen levitettynä.

Oma lempparini vartalokuorinnassa on Garnierin Bodytonic vartalokuorinta.
Tässä on riittävän suuret rakeet, Avonilla on myös hyvä ja edullinen vartalokuorinta ( kaksi erilaista). Avonin omassa on hiukan pienemmät rakeet, jos ihosi on arka tai ohut.



keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Haaveet / Tavoitteet Vol. 2


  • -2kg [  ] Helmikuu 2014
  • -2kg [  ] Maaliskuu 2014
  • -2kg [  ] Huhtikuu 2014
  • -2kg [  ] Toukokuu 2014
  • -2kg [  ] Kesäkuu 2014
  • -2kg [  ] Heinäkuu 2014
  • -2kg [  ] Elokuu 2014
  • tavoitepainossa Syyskuussa 2014
Olisko tässä tavoittelimisen aihetta!

Kuva täältä, klik



tiistai 24. joulukuuta 2013

maanantai 23. joulukuuta 2013

Haaveet/ Tavoitteet Vol 1.

Kysyin tutultani, että "muistaakseni sinä harrastat juoksua"?
Vastaus oli, "kiitos vaan, mutta se on edelleen haaveiluasteella, mieltä lämmitti kun muistelit noin"



Kuva Pinterestistä (klik)

Eikö tullutkin hyvä mieli molemmille osapuolille :)
Oma haaveeni on keväällä juosta ihanan flow-olon saattelemana.

Siihen on vielä matkaa, mutta päivittäinen kävely saa luvan astua elämääni.

Tässä alla oli kivasti koottuna mitä vaikutuksia kävelyllä voi olla.
Sport Ladyn  vanhassa blogi kirjoituksessa oli näitä samaisia asioita lueteltuna.
Kaamosoireita vastaan kirjoituksessa Sami Sundvik, muistuttelee myös kävelyn hyödyllisistä vaikutuksista.
Omassa pääkopassa edelleen tämä kävely on aliarvostettua.
Tämä on tekemistä mistä nautin ♥

Tämäkin Pinterestistä, klik.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Akileen kantapää

Aloitin joululomani kokovartalohieronnalla, pääpaino oli jaloissa.

Olen keskittynyt luvattoman vähän itseeni viimeisen kuukauden aikana.

Yllärillä kunnon flunssa iski puskista, ja siinä sinnitellessä meni yli kaksi viikkoa. Loppu kaksi viikkoa on mennyt taksikuskina tyttöjen harrastuksien kissanristiäisissä.

Urheiluhierojani kanssa taivastelimme jalkojeni kuntoa.
Puutuminen jalkaterässä on onneksi ollutta ja mennyttä.
Nyt akilesjänne vihoittelee.

Akilesjänteen sivuilta ja ylhäältä tuntui, kuin veitsellä olisi vedetty.


Tähän kuulemma hyvä apua on nousta varpaille, molemmat jalat maassa.
Tämän jälkeen nostetaan toinen jalka toisen viereen ja jarruttetaan alas.

Kuva pinterestistä (klik)
Fysioterapeutilta saamani ohje pyöritellä golfpalloa jalkapohjan alla, 
auttaa myös tähän vaivaan.
On kyllä ollut mojovia kohtia kun pallolla on rullutellut.


lauantai 21. joulukuuta 2013

Huh, joululoma!

Mennyt kuukausi on mennyt hujauksessa!

Toivottavasti jouluvalmistelusi on ajallaan.
Itselläni alkaa olemaan joulun tuntua ilmassa.
Kaikki työkiireet saa unohtaa hiukan yli viikoksi ja saa suunnata keskittymisen omaan perheeseen 100% teholla!

Kuva pinterestistä (klik)

perjantai 22. marraskuuta 2013

Kevyt herkku / Työpöydältä löytyvää Vol 3.

Olen kunnostautunut S-ryhmän kävijä.
Yleensä teen ostokset siellä mikä sattuu osumaan kulkureitille.
Viime aikoina näköjään S-ryhmän putiikit ovat tielleni osuneet.

Otappa seuraavalla kauppakerralla tämä miltei kaloriton herkku ostoskoriin:




torstai 21. marraskuuta 2013

Voiteet ja doping työpäivään / Työpöydältä löytyviä asioita Vol 2.

Kahden pienen lapsen äitinä ja kiireisenä vaimona,
välillä tuntuu,
että kaikki doping on riivittävä saadakseen työtehot maksimiin.

Työpöydältäni löytyy mm. nämä tuotteet:

Ystävältäni saatu Weleda, granaattiomena käsivoide sekä Dermocilin oliivivartalovoide.
Näihin yhdistelen mielialan mukaan joko Rosmariini tai Basilika eteeristä öljyä.

Voin käydä purkkien kanssa pukkarissa, ja voidella jalkani oliivivartalovoiteella kera jomman kumman öljyn.

Rosmariini on yksi lempi kasveistani laventelin lisäksi.
Vaikutuksiltaa se stimuloi verenkiertoa ja ruuansulatusta.
Itse miellän sen myös lämmittävänä öljyvä. 
Johtunee luultavammin sen verenkierron vilkastuttavasta vaikutuksesta.

Rosmariini virkistää muistia ja vaikuttaa positiivisesti stressiin ja väsymykseen.

Basilika auttaa migreeniin, poistaa väsymystä ja stressiä. Muistaakseni jossain sanotaan, että Basilika auttaa myös keskittymisessä.

Voit lukaista lisää öljyistä esim. Frantsilan sivuilta, joita käytin yllä oleviin lähteenä.



tiistai 19. marraskuuta 2013

Molkosan- monitoimituote / Työpöydältäni löytyviä asioita vol.1

Tämä vanha hyvä tuote on työpöydälläni jauhemuodossa.
Siinä on nestemäiseen verrattuna lisänä kuitu.
Kuidun vuoksi en ole tätä tuotetta valinnut,
vaan säilyvyyden. Kun purkki nököttää työpöydälläni,
muistan paremmin sen olemassaolon.
Kotona jääkaapista löytyy orginal pullo.

Vaikutuksiltaan molemmat hellivät vatsaa.
Jos itselläni on närästystä tai muuten omituinen olo vatsassa,
Molkosan pelastaa mahani näistä tuntemuksista.
Kannattaisi ehkä suosia tätä säännöllisesti, eikä vain ensiapuna.



Töissä, missä Brita-kannuni ei majaile,
otan Molkosania peittääkseni Kloorin makua.
Kloorin vaikutuksia Molkosan tuskin kumoaa.
Mutta varmaan vatsaystävällisempi Molkosanilla kuin ilman.

Tässä vielä kuva, jonka kopion sivulta:
jos haluat syventyä lisää Molkosanin vaikutuksiin.


maanantai 18. marraskuuta 2013

Tahdon asia

Mielellä on iso osa treenausta, tai treenaamattomuutta.
Kiireellä on merkitystä, mutta luommeko itse itsellemme kiireen?

Mietin itse aina välillä olenko oikealla alalla,
tai onko työpaikkani minulle "se oikea".
Törmäsin tänään yhteen ammattikorkeakoulukaveriini,
ja tätä pohdimme yhdessä.
Tulimme siihen tulokseen, että työ ei varmaan koskaan voi olla jokapäiväistä hypeä. Kunhan se on kivaa edes vallitsevassa olomuodossaan.
Eihän kukaan voi säädellä työkavereiden käyttäytymistä tai markkinataloutta. Omalla hymyllä ja asenteella on kuitenkin loppupeleissä aika iso merkitys,
vai mitä?
Välilä tuntuu, että mies ja lapset haukkaavat jaksamisesta ison siivun.
Mutta kolikon kääntöpuolella he myös antavat enemmän kuin paljon elämään sisältöä.


Alla oleva kuva on hyvä muistutus, että pitää tarttua vaan hetkeen ja antaa palaa :)
Tehdään itse ensin, niin muut seuraa kyllä perässä,
ja ellei seuraa, sekään ei haittaa.

Tehdään tästä hyvä viikko!




sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Brita-kannu tuli taloon

Bobble kannu on silmääni kauniimpi, mutta Brita mahtuu ongelmitta jääkaapin oveen.
Asuinalueellamme juomavesi on todella kloorin maulla maustettua.
Lapsuuteni olen juonut oikein laadukasta juomavettä,
ja vaikka olen juonut tätä nykyistä vettä kohta 10- vuotta,
huomaan silti tämän uimahallimaun, aina vaan.



Kieltämättä, olin todella varauksellinen suodattavan kannun tehoon.
Myönnettävä on, että kokemus on ollut tähän mennessä ainoastaan positiivinen.
Maussa todellakin on eroa.
Kloorin maku on kokonaan poissa, ja vesi tuntuu pehmeämmältä juoda.
Vaikka yksi kriteeri oli tuo jääkaapin oveen mahtuminen,
tämän mennessä olen juonut veteni huoneenlämpöisenä.

Brita-kannun luvataan poistavan epäpuhtauksia vedestä, samoin kuin tuota ongelmakohtaani klooria.



Suodatin tulisi vaihtaa noin kuukauden välein.
Prismasta ostamassani kannussa on ”muistilappu”, eli ihan mekaanisesti käännettävä päivyri, kannessa kiinni.
Tämä muistuttaa milloin suodatin täytyy vaihtaa.
Kannun käyttöohjeissa suositellaan käyttämään myös kahvin ja teen keitossa suodatettua vettä.
Näin saa käyttöikää näihin laitteisiin.
Eli minimoidaan kalkkikertymiä.

Odotan vielä magneettikoruihin liittyen magneettitikkua,
jonka pitäisi myös parantaa juomaveden laatua.

Saankohan näillä konsteilla veden kulutuksen aikaisempiin lukemiin ?

perjantai 8. marraskuuta 2013

Magneetti, koruna?!!!

Yksi ihana asiakkaani tuli hoitooni (teen päätyön ohella harrastuksena, toiminimellä, aromahierontoja ).
Hän julisti "siis sun täytyy olla yks niistä ihmisistä joka on just niin hörhö, että sulla on satavarmasti unisieppari".
Tenat oli lujilla, kun olin vienosti vahingoniloinen hihittelijä, 
kun en omista unisiepparia. 
Kaikki muut hörhökamat kylläkin ;)


Olen syntynyt hörhöilevään sukuun. Tätini on kaikkien hörhöjen hörhö.
Hän on fiilistellyt vuosia magneettikoruista.
Tädilläni tulee ja menee näitä kausia....
Skeptinen äitinikin on jopa jossain vaiheessa puolesta puhunut näistä magneettikoruista. Ja niiden vaikutuksista.
Vaikka hörhö olenkin, en lämpene ihan viivana kaikkeen uuteen. 

Olin ystäväni luona ja sain koeajoon noin tunniksi magneettikorun.
Kappas vain.
Vaikka olin suhtautunut tähän ennakkoluuloisesti, 
- jouduin myöntämään, että poskiani kuumotti.

Koru oli vaateeseen kiinnitettävä voimamagneetti. 
Tätä pidetään aluksi lyhyitä aikoja, jotta kroppa ehtii tottumaan tähän mystiseen vempeleeseen.

Itselläni on hidas aineenvaihdunta, 
joten aion hankkia tuollaisen korun itselleni ja kokeilla tehoja. Korkealta tässä ei tipahda. 
Tuollaisen voimakorun saa itselleen vajaalla 50 eurolla. 
Olisin sanonut tätini myyntipuheiden perusteella, 
että satsaukset tähän magneettihörhöilyyn olisi ollut sadoissa euroissa.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Tekosyy

Huomaatteko, että olen ahmimalla ahminut blogeja? 
En ole pariin viikkoon ehtinyt juurikaan näistä nauttimaan ;)
Tämän vuoksi jaan tekstien seassa linkkejä kirjoituksiin joihin viittaan,
saatte tekin saman ilon.

Endorfiinikoukun Elina mietti miten ihmisillä riittää tekosyitä eri tilanteisiin. Kannattaa lukaista. Omalla kohdlla herätti kyllä nipun ajatuksia ( ja lieviä omantunnon pistoksia).

Huomaan itse syyllistyväni tähän liikunnan kohdalla. 
Masentavasti huomaan selitteleväni, että lenkille ei kannata lähteä puoleksi tunniksi. Pitäisi olla tunti aikaa.
HALOO!

Puolesta tunnista on ihan loistava hyöty. 
Huomasin sen tuon pyöräilykauteni aikana.
Vaikutukset näkyy todella monella osa-alueella!

Ennen rakastin sateella lenkkeilyä. Miksi nyt en rakastaisi?
Nyt minulla on vielä huomattavasti paremmat varusteet kuin mitä minulla oli aktiivilenkkeilijä kautena.


Salille ei ole mitään syytä olla menemättä, lapsetkin viihtyvät siellä vallan mainiosti.

Vihaan tekosyitä  ja valittamista, itse syyllistyn itseitselleni tuohon ensimmäiseen. 
Onneksi en valita kauhean usein (ehkä miehelleni joskus).

Tekosyyt ovat itsensä huijaamista ja siitä tulee ihan hirvittävä morkkis.
Vähän sama kun töissä on inhottavia asioita, jotka tulee hoitaa.
Mitä enemmän inhottavia asioita lykkää, 
sitä mörkömpiä niistä tulee.
Jos inhottavat asiat hoitaa heti, ne on ihan totaalisen helppoja nakkeja!
Nyt totuus päin näköä ja turhat selityksen naulakkoon. 
Tämä tytsy siirtyy toteutukseen. Tähän asti on mennyt ihan hyvin, nämä kiireiset kaksiviikkoiset ovat kaataneet venettäni ja aiheuttaneet mm. tämän pohdinnan.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 

Löysin muuten mukavan oloisen "äiti-blogin" http://ontheroadtothelighthouse.blogspot.fi/

Joskus vahingossa löytää jonkun aarreblogin, kuten olen löytänyt esim. Haastajat jonkun lempiblogin kommentiboxista. 
Teettekö te näitä löytöjä?
Joskus joku kommentoi ihan kuin omasta suusta, silloin on ihan pakko käydä vierailulla- ihan vaan kurkkaamassa onko kirjoittaja saman tyylinen kuin itse ;)

- - - - -  - - - - - - - - - - - - -  - - -
Mukavaa, toiminnantäyteistä päivää!




maanantai 4. marraskuuta 2013

Unirytmi

Kerroinkin oman unettomuus tarinani pari kuukautta sitten:
http://lounastauonjuttuja.blogspot.fi/2013/08/uni-on-aliarvostettua.html .

Eilisessä postauksessa viittasinkin Sami Sundvikin kirjoitukseen / työkaluja kaamosoireisiin. 
Tykkään ihan hirmuisesti hänen provosoivasta kirjoitustyylistään!
Mielestäni tälläinen maijameikäläinen saa omalla luupilla tosi paljon hyviä vinkkejä.


Yksi näistä saalista oli 90 minuutin unijaksotus.

Olen hämmästellyt miten olen ihan takussa klo 21:00 ja sitten virkistyn huomattavasti. 
Seuraava väsymys iskee yleensä 22:30, jolloin en millään malta mennä nukkumaan ( vieläkään).
Kömmin sänkyyn ihan piipussa 24:00 ja sitten nukkumatti tulee välittömästi.

Tämä alla oleva tyyppi kömpii aamuyöstä syventämään untani. 
Kissani nukkuu rintakehäni, kylkeni tai jalkojeni päällä. Ihanaa!



Pelkään (kuten aikaisemmassa postauksessa kerroinkin), noita varhaisempia väsymys singaaleja, mahdollisesti juuri siksi että aikaisin (21-22) nukkumaan mennessä herään yleensä aamuyöstä.
Enkä saa aamuyöntunteina unen päästä uudelleen kiinni.


Olen haaveillut aamu-urheiluajasta. Tätä 90 min jaksotusta avaamalla, tämä voisi olla mahdollista.
Mitä mieltä olette, hömppää vai voisko tämä olla ajattelemisen arvoista?



sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Proteiinin tarve, kun ehtii liikkumaan vähemmän kuin normaalisti

Olen ollut viimeiset kaksi viikkoa naimisissa lapsien harrastusten kanssa,
sekä työhön yms. "ylimääräiseen" liittyvissä tapahtumissa.
Oma liikkuminen on jäänyt näinä hetkinä toissijaiseksi.

Helpotusta on tuonut ihana työpaikamme ruokatoimittaja.
Hän on ollut Jutan SD:llä kesällä. Itsehän kokeilin tätä keväällä. 
Noh. 
Ruokatoimittaja oli jutellut kollegani kanssa ja he olivat aloittamassa uutta kuuden viikon sessiota.

Tämä oli itselleni tähän kiireiseen aikajaksoon pelastus!
Saan kasvis/proteiinipitoisen aterian x2 päivässä.
Työhön tuotuna ja toisen annoksen lämmitän illalla tai iltapäivällä, ennenkuin lähden kiitämään lasten harrastuksia kohti.

Huomaan isoimmaksi ongelmakseni ateriavälin pituuden, tämä järjestely auttoi vielä alleviivaamaan tätä huomiota.
Olen ehtinyt jopa syömään välipalojakin aktiivisemmin, kun nuo kaksi isoa ateriaa on jo kuitattu.

Kuten olen maininnut luen Sami Sundvikin blogia.
Laiton tässä taannoin kysymystä liikuntamääräni vaikutuksesta proteiinin tarpeesseen, sillä hänellä tuntuu tulevan kaikki tieto apteekin hyllyltä.

Epäilykseni osui oikeaan, liikkuessa huomattavasti "aktiivinen" tasoa vähemmän, proteiinien sekä hillareiden tarve on vähäisempi. 
Luonnollisesti kyllä.
Sekä kokonaisenergiatarve samalla tavalla laskee.


Tämän on huomannut olotilassa, että olo on ollut jotenkin tukkoinen, kun proteiinin määrä on ollut sama kuin paljon liikkuvana aikana.

Tätä täytyy muistaa heti siirtää käytäntöön myös flunssa-aikoina..

kuva täältä (klik)

tiistai 15. lokakuuta 2013

Patteriharjoitus

Itseäni huomattavasti nuorempi siskoni opiskelee liikuntaan liittyvää alaa.

Pyysin häntä avaamaan saliohjelmaani.
Miksi ohjelmassani on kommentti, tee liikkeet kolmen liikkeen kierrossa?
1,2,3-1,2,3. 
Aikalailla neitytsalikävijänä tämä ei ihan heti auennut.

Eli tässä siskoni selostus:

  • kyseessä tehokas kiertoharjoittelu joka rakentuu 3-5 eri yksiköstä eli patterista
  • hyvä harjoittelumuoto laihduttajalle
  • patterin liikkeet valitaan niin, että työskentelevät lihakset ovat kaukana toisistaan
  • Jokaista patteria 2-3 kierrosta lyhyillä palautuksilla
  • Patteriharjoituksessa eri lihasryhmille kohdistuvat liikkeet pakottavat kehon töihin tasapuolisesti ja kierrättää tekokkaasti verta tuoden lihaksille mm. happea.


maanantai 14. lokakuuta 2013

"palloilija"

Olen naimisissa THE pallosilmän kanssa.
Antaapa miehelleni minkä tahansa pallon,
hän osaa lajin, kuin olisi aina osannut.

Vaimo pääsee osingoille.
Kävin mieheni golfsangolla, ja tein fysioterapeutin ohjeilla jalkajumppaa.


Pallo jalkaterän alle ja rullausta. 
Tämä kuulemma avaa lukkoja ja venyttää pieniä lihaksia & laittaa luut järjestykseen jalkapöydästä.

Itselläni on ollut pitkään ongelma, että 20 min kävelyn tai juoksun jälkeen oikea jalkani puutuu ja kipeytyy.
Tästä pienestä pallokonstista on ollut suunnaton apu. 
Tunnin kävelylenkki meni kuin itsestään.


Olen ollut yksi syysflunssan läpi käyneistä. 
Viime kevään poskionteloputkituksen pelkoisena,
 menin heti huuhtelemaan poskionteloni. Vaikka se ei mukava toimenpide olekkaan.
Vanhana poskiontelokierteisenä osasin pyytää työterveyden naisilta jo keväällä suositukset tekijöistä. 
Yleensä näiksi kuoriutuvat vanhemmat mieslääkärit.
Viime keväänä napsin 5 antibioottikuuria ja nyt onnistuin välttämään tämän (kopkop) tällä yhdellä epämiellyttävällä nopealla huuhtelulla.

Nyt olen taas raiteilla ja sali-innostuskin on puhjennut kukkaansa!



maanantai 16. syyskuuta 2013

Viikon 37 liikkumiset

Taskussa on yksi uusi lajikokeilu,
Cross training.
Hiki tuli ja yrjö ei lentänyt, kuten alkuasetelmissa pelkäsin.
Kaikenkaikkiaan mukava kokemus.

Kuula on kaivettu naftaliinistä ja palo on edelleen tähän lempilajiini enemmän kuin voimakas.
Katselin netistä viikonlopun aikana inspiraatiota ja vinkkejä kuulailua varten.
Silmiä kirveli, kun monissa "ohjeissa" rinnalleveto tehdään päin honkia!

Käyn itse tunneilla, missä korostetaan tekniikan oikeellisuutta.
Oma olkapääni ilmoittaa heti, jos tekniikka menee väärille urille.
Kukka Laakson opetus muutama vuosi sitten karsi ylimääräiset silmukat ja heilunnan omasta kuulailusta.
Punainen lanka omaan kuulailuun löytyi keskilinjan tiedostamisella.


Sali jossa käyn kuulailemassa panostaa tekniikan oikeellisuuteen.
Vetäjä antaa hyvin yksityiskohtaisia neuvoja oman kuulan käyttöön.

Viime keväänä oikean käden kuulan heiluttelu tuntui jotenkin koko kädessä ja olkapäässä kipuiluna.
Ohjaaja näki heti, että teen oikealla kädellä ihmeellisen lenkin keskilinjan ulkopuolelle.
Ihanaa kun joku sanoo mitä on pielessä. Itse näitä virheitä ei kovin helpolla löydä.
Nyt osaan keskittyä tähän ja korjata itse tätä virhettä!


Toivottavasti saat kunnollista tekniikkaopastusta omaan tekemiseesi :)


tiistai 10. syyskuuta 2013

Bobble vesipullo

Olen pitkään haaveillut vettä suodattavasta kannusta.
Löysin juuri blogikirjoituksen (Klik),
Elämäni kunnossa blogista.

Olen miettinyt Brita-vesikannua,
mutta tämä Bobble näytti Citymarketin verkkokaupassa kyllä todella houkuttelevalta (Kuva lainattu cittarin sivuilta, kilk)


viime viikon urheilut

Yksi uusi laji testattu;
frisbeegolf.

Oli oikein mukavaa,
tätä voisi kokeilla myös lasten & ukkokullan kanssa!
Kahvakuulakausi on avattu, ja edelleen se on lajini nro 1.


maanantai 9. syyskuuta 2013

Joogasalin naiset / Opetuksia

Jos kaipaat kevyttä iltalukemista, suosittelen tätä:


Tästä on ilmestynyt myös toinen osa; tasapainoilua.
Molemmat ovat kevyttä luettavaa, joogatermeillä höystettynä. 
Ellet ole koskaan harrastanut joogaa, voivat nämä tuntua hiukan tylsältä.
Mutta, jos olet yhtään joogaan päin kallellaan- suosittelen.

Kirpeitä syyspäiviä!

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Luomukaneli

Ostin joku aika sitten luomukanelia marketista.
En huomannut tarkistaa onko kyseessä ceyloninkaneli.
Tämä olisi ollut olennainen pointti.

Ehkä yksi purkillinen menee näinkin.
Seuraavan kohdalla tarkistan vielä tämän pointin, luomulaadun lisäksi.
Tämä on ostamani purkki
(eli kannattaa ehkä ostaa joku muu jos innostuit, tai varmistaa tämän alkuperä):

  
Kaisa Jaakkola (klik) vinkkaa Kanelia käytettäväksi verensokerin tasoittamiseen.
  • Kolme ruokalusikallista jauhettua kanelia+yksi tl ruokasoodaa litran lasiastiaan.
    Täytä astia kiehuvalla vedellä & anna jäähtyä.
  • Siivilöi neste ja säilytä jääkaapissa.
Jaakkola antaa oivan vinkin maijameikäläiselle,
jos nukkumatti meinaa korjata ruuan jälkeen & ylipainoa on huomattavasti
-  tulisi alkuun juoda teetä 4 kuppia
ja tiputtaa jonkun ajan päästä 1-2 kuppiin / päivä.
 

tiistai 3. syyskuuta 2013

Lakritsijuurijauhe

Lakritsinjuuritee on aivan äärettömän ihanaa!

Lilyä kahlatessani löysin tälläisen vinkkivitosen:
http://www.lily.fi/blogit/jumppamattopiiskaaja/kaloriton-karkkiherkku-oodi-lakritsijauheelle

En ole mikään suuri rahkafani, mutta kuulostipa hyvältä!

Alunperin isoin syy blogin perustamiselle oli se, että saan paikan mihin jemmaan kaikki nämä inspiraatiot.

Ilman tätä muistipaikkaa, miettisin "missä ihme blogissa törmäsinkään tähän??"


Nyt saan lätkäistä tänne nämä ihanuudet muistijäljekseni ja toivottavasti jonkun muunkin iloksi.



maanantai 2. syyskuuta 2013

Juoksemisen kaipuu

Juoksemisessa kaipaan eniten ihanaa flow tunnetta.
Joka pulpahti mieleen kun luin tätä postausta:

http://www.lily.fi/blogit/white-trash-disease/juoksutekniikan-hiomista-ja-vetoja ,

Olen varmaan käynyt ja kääntynyt aiemminkin tässä White Trash Disease blogissa. Nyt vain ehdin hiukan enemmän keskittymään, ja pidin kovasti.
Tiedän, että monet eivät pidä tälläisistä yhdistelmäblogeista. Itse nautin suunnattomasti. Etenkin kun aiheet liikkuvat liikunnan, hyvinvoinnin, ruuan ja matkailun ympärillä! 

Täällä Niinan kirjoitusta juoksun aloituksesta, 
Evita-lehden lopettaessa Liikunnanvihaaja löytyy Blogspot-osoitteen alta.

http://liikunnanvihaaja.blogspot.fi/2013/06/juoksun-aloittaminen-ja-sen-tuska.html

Olen koonnut itseäni ja keskittynyt kävelyyn ja pyöräilyyn.
Juoksun aika tulee vielä!


Mitä mieltä muuten olette tästä juoksutyylistä?

http://www.lily.fi/blogit/onnenpaiva/kun-juokseminen-ei-enaa-satu

Kuva pinterestistä (klik)

Otsikosta sivuraitelle:
Meillä on tiedossa ystäväni, entisen urheiluhierojani & nykyisen kahvakuulaohjaajan, kansssa treffit viikon päähän.
Toivottavasti saan vastauksia kun teemme vaihtokauppahoidot toisillemme. 

Jalkani puutuu 20 minuutin kävelyn/juoksun jälkeen. 
Epäilen itse lantionseudun klikkiä. Pyöräily on sopinut hyvin tämän ongelman kanssa.
Kävely tuottaa tuskaa, sillä tasan 20 minuutin kuluttua kipu yltyy niin, että joudun klenkkaaman loppumatkan. Tosi tervettä meininkiä.
Tämä puutuminen/kipu on myös "jumppatunneilla". Ehkä ei niin kärjistetysti, mutta kuitenkin.


En ole varmaan täällä vielä tunnustanutkaan; 
olen täysin kahvakuulafanaatikko. Tarkennuksena vielä; en ole sirkus jumppakahvakuula hurahtanut, vaan Kukka Laakso- tyylisen kahvakuulailun suuri fani.
Olen harrastanut kahvakuulailua tosi aktiivisesti 3-vuotta, viimeisen vuoden hyvin epäsäännöllisesti.
Nyt on aika kaivaa kuula kaapista ja ryhtyä heilutteluun.

Tämä on maailman parasta toimistotyöläisen niska/alaselkä huoltoa.



Kuva myös Pinterestistä (Klik)




sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Dailymile

Harmittaako teitä koskaan jälkikäteen,
kun ei ole muistanut laittaa puhelimesta sovellusta päälle, mikä mittaisi matkan?

Muistan aina aika ajoin tämän ohjelman,
jonka ääreen säännöllisesti palaan.

Viimeksi käytin tätä tällä viikolla kun mittasin työmatkani päiväkodin kierroksella tehtynä.

Tässä esimerkkinäkymä sivulta:
Etuna moneen muuhun tässä on se, että tämä tunnistaa myös jalkakäytävät.



(Klik) tästä pääset dailymilen sivuille.

lauantai 31. elokuuta 2013

Fitnessguru

Olen uuden proteiinivalmisteen tarpeessa.

Fitfashionin bloggaajathan ovat monet kokeilleet Fitnessgurun tuotteita.

Itseäni ne houkuttelevat tyylikkään ulkonäön vuoksi. 
(Tiedän, turhamaisuuden huippu)
Erityisesti kiikarissa on tämä:


kuva lainattu fitnessgurun sivuilta (klik)

Toimitukseen tuleekin yllättävän pieni toimituskulu, 7€, ja työkaverit ilmaisivat myös mielenkiintonsa näitä tuotteita kohtaan. Joten rahtivapaa rajakin (75€) varmasti ylittyy.

Testausryhmä pyörähtää siis lähiaikoina käyntiin.

Tätähän voisi vaikka testata Essin hyvältä kuulostavaan ohjeeseen, johon aiemmin silmäni iskin (klik).

Koska yritän orientoitua ilman-mitään-diettiä elämään, olen vähentänyt huomattavasti viljojen ja perunan käyttöä. 
Kokonaan en ole ilman ja syön molempia, mutta välttelen mahdollisuuksien mukaan.
Näiden välttelyn olen huomannut johtavan huomattavan paljon parempaan olotilaan. Turvotus on paljon vähäisempää ja olo energisempi.

Aamupalan kuittaan proteiinijuomalla ja hyvin on nälkä pysynyt poissa aamupäivän.

Suosituksia otetaan vastaan myös rumemmista proteiinipakkauksista.





perjantai 30. elokuuta 2013

Hyötyliikuntaa

Lukujärjestykset ovat vielä levällään perheessämme tämän syksyn osalta.

Ratkaisu mamman liikunnan saamiseen:

= Työmatkapyöräily.

Kummasti kertyy kilometrejä, hikeä ja minuutteja.

Erityisesti taputtelen olalle itseä, että yhtenä viikon päivänä siirrän lapseni kielikylpyyn. Kesken työpäivän.

Onnekseni en hikoile valtoimenaan. Huomiona kuitenkin on pienoinen lämpöaalto, kun pysähtyy fillaroinnin jälkeen.
Sunnuntaipyöräilyähän ei voi harrastaa. 

Kaikki tai ei mitään.

Mukavia huomiota autoiluun verrattuna on:

  • virkeämpi olo koko aamupäivän
  • keskittyminen helpompaa
  • tulee juotua vettä huomattavasti enemmän päivän aikana
  • ei tarvitse etsiä parkkipaikkoja
  • siirtyminen paikasta toiseen kaupunkialuella nopeampaa kuin autolla
  • aineenvaihdunnan lisääntyminen pienien spurttien ansiosta
  • ajan hyötykäyttöä, sama aika menee autoillessa. Näin saa vahingossa lisäliikuntaa päiviin.
Haloo, miksi tätä hyvää oloa ei aiheuttausi itselleen pitkälle syksyyn?



maanantai 26. elokuuta 2013

Vyöhyketerapia- lempihoitoni.

Olen käynyt vaihtoehtohoidossa siitä lähtien kun olin 17.

Mummoni uskoi eläessään näihin vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin ja sai apua vaivoihinsa.
Halusin ainostaan mummoltani perinnöksi Vogelin kirjan, jota hän ahkerasti käytti. 

Kärsin pahoista niskasäryistä jo teininä, mikään tavallinen hieronta ei tuntunut missään. Mutta kotikylämme lähellä oli taitava vyöhyketerapeutti. Se auttoi.

Myöhemmin olen kokeillut kaikki variaatiot tästä hoidosta.

Tämä ensimmäinen hoitokokemukseni on Kairon instituutista valmistuneen, jo aikuiseen ikään ehtineen naisen käsityötä.
Hän hieroo myös ihan klassisesti niskahartia-alueen. Käsittelee jalkapohjien pisteet ja kevyesti myös korvan pisteitä.


Toinen kokemukseni on opiskeluajoilta, Medikanova, Tampereella. Vieläkin muistan, näin viidentoista vuoden jälkeenkin, kun kehossa meni valtavasti pieniä sähköiskuja. 
Uskomaton kokemus.
Samoihin aikoihin opiskelin myös omassa opinahjossani pääpiirteittäin vyöhyketerapiaa. Koulussa opettajamme "löysi jalkapohjasta" yhden oppilaan hammastulehduksen. Mitä ei varmasti ihan nopeasti olisi havaittu ilman tätä kurssi ajankohtaa.

Palattuani valmistumisen jälkeen kotimaisemiin, löysin uudesta kotikaupungistamme iäkkäämmän naisen joka oli saanut oppinsa Ruotsissa parikymmentä vuotta takaperin. Hän teki ennen hoitoa iirisanalyysin ja myöhemmin sain houkuteltua epäuskoisen ystäväni tähän hoitoon ja hän hämmästeli miten joku voi nähdä koko sairaskertomuksen SILMÄSTÄ!
Tämä samainen nainen käytti pisteiden lepytykseen apuna "koksia", sikarin näköinen ja kokoinen tiukka patukka, jonka hän sytytti palamaan. Lämmitti sillä tiettyjä jalkapohjan pisteitä ja näin avitti hoidon vaikutusta. Toimi!


Seuraava kokemukseni on modernin vyöhyketerapian osaajan käsittely. Tämä on kestoltaan näitä aikaisempia huomattavasti pidempi. Hoito kestää 1,5h ja siinä käsitellään koko kehon heijastepisteet.
Tämä raottaa myös henkistä puolta. Tästä olen saanut omalla kohdallani aika voimakkaan kokemuksen. Hoidon aikana, myös tässä tapauksessa- aikuiseen ikään päässyt nainen, hieroi selkääni jolloin iho oli aivan kosketusarka. Ja kerroin tästä, samalla hämmästelin omissa silmissä olevaa "filmiä", sanoin tämän hoitajalle ääneen. Hän avasi tavallaan sen merkitystä ja tämän jälkeen kipu katosi tyystin. 

Tämä asia oli elämässäni taakse jättämä asia, jota en ilmeisesti ollut käsitellyt loppuun saakka. Hoidon jälkeen olo oli henkisesti ja fyysisesti totaalisen tyhjennetty.
Tässä hoidossa kävin useamman vuoden. Tämä samainen ihminen löysi jaloistani kilpirauhasen vajaatoiminnan ja miltei pakotti minut verikokeisiin.

Tänään kokeilin Klassista vyöhyketerapiaa,
joka oli tajuttoman hellävaraista ja rentouttavaa.
Osaan jonkin verran tulkita näiden hoitojen signaaleja kehossani ja tämä hellävarainenkin hoito tuntui menevän hyvin perille.

Väsynyt alaselkäni pamahti auki ja mieli oli hyvin nollattu kun astuin ulos. 

Rentouttavaa viikon alkua!



kuva lainattu Pinterestistä (klik)


torstai 22. elokuuta 2013

Uni on aliarvostettua

Kaikki, jotka ovat kokeneet univaikeuksia, varmasti allekirjoittavat otsikkoni sanoman.

Kirjoitan oman unitarinani Haastajien (klik) innoittamana.
Kiitos KatjaK  hyvästä aiheesta :)

Oma nukkumattini oli kaitessa noin neljä vuotta. Lapseni eivät oiken osanneet nukkua kokonaisia unia.
Esikoiseni oli vielä viisi vuotiaanakin yösirkuslainen.
ONNEKSI, lapsilla on harrastuksia ja juttelimme voimistelukaverien äitien kanssa pukkarissa niitä näitä. Ja tulimme tähän uniaiheeseen.


Yksi äideistä (ammatiltaan lääkäri) kertoi tytöstään, jolla ei ollut mitään flunssakierrettä eikä muutakaan "ongelmaa", mutta päivisin hän oli hillittömän väsynyt ja yöt oli heilläkin levottomia. Hänen tyttönsä (myös) kuorsasi kuten rekkamies, vaikka molempien meidän jälkikasvu on langan laihaa.
Yhtenäistä oli myös molempien hengityskatkokset. Tämä oli herättänyt hänet vaatimalla vaatimaan nielurisaleikkausta (itse olin kahden vuoden aikana pyytäny kommenttia oman tyttöni nielurisojen koosta monilta lääkäreiltä). Hän rohkaisi minua tekemään saman, ja kannatti.
Marssin päättäväisenä yksityiselle korvanenälääkärille, takaplakkarissa valtavat perustelut leikkaukselle.
Lääkäri kyseli kysymyksiä, joihin vastasin.
Tutki nenän ja kurkun & totesi, että tämä tyttö laitetaan ehdottomasti leikkausjonoon.

Ja neljän päivän päästä neiti oli samaisen lääkärin toimesta operaatiossa.
Lopputulos: erittäin kookkaat nielurisat.


Tämän jälkeen meillä on nukuttu täysiä yöunia ja tyttäreni mustat silmän aluset ovat olleet historiaa.


Olipas pitkä tarina ja hiukan alkuperäisen asian vierestä.

Kun on tottunut nukkumaan kahden tunnin sykleissä monta vuotta, uni ei ole ihan samaa kuin ennen.
Oma "traumani" on näistä valvotuista vuosista, että herään klo 2-4 aamuyöstä, joka oli aika, milloin en saanut millään unen päästä kiinni.
En uskalla mennä liian aikaisin nukkumaan, että en ole nukkunut vahingossakaan tarpeeksi herätäkseni klo 4 toteamaan, että en saa enää unta.


Olen yrittänyt päästä tästä möröstä ja käytän apuna melatoniinia.

Wikipedian kuvausta (klik):
Melatoniinin fysiologiset vaikutukset kokonaisuudessaan tunnetaan kohtalaisen huonosti, mutta sen oletetaan osallistuvan uni-valverytmin säätelyyn.[5] Melatoniinilla on lisäksi unettava vaikutus[2].
Melatoniini toimii myös tehokkaana antioksidanttina, koska se pääsee helposti solujen sisään solukalvon läpi. Melatoniini säätelee kasvuhormoninprolaktiininkilpirauhashormonin ja kortikosteroidien erityksen vuorokausirytmiä, vähentää elimistön estrogeenintuotantoa, vaikuttaa mielialaan ja hidastaa iän myötä tapahtuvia muutoksia elimistössä[5]. Naisilla melatoniinin määrän vähenemisen on havaittu olevan yhteydessä vaihdevuosien käynnistymiseen[6]. Melatoniini saattaa myös heikentää elimistön puolustusjärjestelmää[5].

Kummallinen yllättävä huomio on ollut, kun on tätä käyttänyt unen buustaajana, keskivartalon turvotus on omaan silmään vähäisempää aamulla herätessä.
Voiko olla, että tämä vaikuttaa kortisoliin ja tätä kautta stressihormooniin näin, että tästä (stressistä) kertova mahaturvotus voi laskea? Kuka tietää, mutta tämän olen itselläni huomannut.

Ajattelin seuraavaksi tilata tämän:

kuva lainattu iherbistä (klik)

hinta noin 9€, kontra apteekin / luontaistuotekaupan 100kpl noin 13€.
Kuuleman mukaan ei kannata tilata vahvempaa kuin 1mg, ne jumiutuvat tulliin. Mutta tämä 1mg on ihan laillista ainetta.