Onpahan taas yksi dietti testattu.
Alkupäivät meni ihan ookoo,
mutta kun kahden ensimmäisen viikon jälkeen piti muuttaa jo opittuja juttuja.
Niin nounou. Ei onnistunut millään.
Sama huomio kuin muulloinkin. Ihan järkyttävä himo siihen ja tähän ja vielä tuohonkin.
Yritin ajatella että tämä on vain pieni pätkä, mutta omat aivoni eivät toimi niin.
Tämän alle pystyin olemaan pitkän ajan gluteeinittomalla ja kuurin jälkeen tämäkin meni romukoppaan.
En ole mikään laihisihminen.
Mutta silti pätkäpaasto houkuttelee.
Minulle ei ole mikään ongelma olla pitkiä pätkiä syömättä.
Pätkäpaasto sinänsähän ole ainoastaan laihdutuskuuri vaan myös terveyttä edistävä juttu.
Veikkaan, että tätä ei mainosteta minkään salin ykkösjuttuna tai kenenkään trainerin. Tämä on dietti mihin ei tarvitse ostaa mitään rekvisiittaa.
Toki saa ostaa kirjan jos toisenkin, mutta yähän ei kuulu satojen eurojen arvoisia paketteja.
Itse tykkään kovasti muuten noista Fitlinen tuotteista, kun löin cellresetin kanssa hanskat tiskiin, olin jo valmis luopumaan perusvitamiineistakin. Onneksi en luopunut, ihan flunssaisenakin olen todennut ne toimiviksi. Minulla meni totaalisesti hermo luontaistuotekauppojen valikoimaan. Kaupungissa jossa asioin on yksi hyvä luontaistuotekauppa, jossa on yksi asiantunteva myyjä. Ostin monta purkkia, lopuksi en tiennyt mitä otetaan minkäkin kanssa ja aamulla vai illalla.
Noissa Fitlinen tuotteissa kaikki on selvää. Ja soitan mun myyjälle jos jokin askarruttaa. Ps. en itse jälleenmyy, nautin ainoastaan vaikutuksista.
Voisko tämän painonpudottamisen ottaa näin rennosti :
sunnuntai 29. tammikuuta 2017
lauantai 28. tammikuuta 2017
Fyysinen muutto
Olemme muuttaneet maalle lokakuussa,
meidän kaupunkikoti laitettiin myyntiin toukokuussa,
aivan unelmapaikalta. Kaupungin keskustaan oli 7 min. kävelymatka.
Omakotitaloalue oli ihanan rauhallinen ja naapurit ihan huippuja!

Meidän ympärillä oli tilanne, että lähipiirissämme oli talo maalla tyhjillään 2 vuotta. Asetimme oman kotimme myymiselle takarajaksi syyskuun lopun,
siihen asti katsoisimme tilanteen standby tilassa.
Prosessin aikana tuli tunne, että molempi parempi.

Mitä jään kaipaamaan kaupungista?
*äärimmäisen kaunista ja persoonallista kotiamme *iso sydän
*ihanaa puutarhaamme, ja siellä isoa, satorikasta omenapuuta,
jota hypnoottisesti tuijottelin yöllä ennen lastemme syntymää.
Onneksi tuosta valkoisesta pilvestä on miljoona kuvaa!

Oikeastaan lista on tässä.
Loput kaipauksen aiheet olen kääntänyt mielessäni ratkaistuiksi omalla tavallani ja maalle kotiutuminen on sujahtanut (hämmentävää kyllä) kivuttomasti.
Toki meillä on vielä remonttia edessä, mutta täällä jotenkin on lungtimpaa.
Kyllä sekin tulee järjestymään!

Täälläinen on meidän punainen tupa, ilman perunamaata:
Tunnisteet:
Mindfulness,
Muutos
maanantai 8. elokuuta 2016
Tiesitkö tämä harrastuksitani, pieni kurkistus ;)
Toiset tykkäävät tehdä DIY juttuja,
minä taas askartelen jotain ihan muita juttuja.
Esim. Tämä tuli vastaan: https://spark.adobe.com
minä taas askartelen jotain ihan muita juttuja.
Esim. Tämä tuli vastaan: https://spark.adobe.com
Tunnisteet:
askarterlu,
DIY
torstai 14. heinäkuuta 2016
Kaksi korvaa, yksi suu
Kaksi korvaa, yksi suu. Käytä näitä tässä suhteessa.
Tätä olen yrittänyt opetella viime aikoina.
Olen oikeasti kiinnostunut ihmisistä, heidän tekemisistään. Tämä ei ole uteliaisuutta, vaan välittämistä.
En ole uskaltanut kiinnostua toisista, kun olen ajatellut, että minua pidetään uteliaana.
Uuden toimenkuvan myötä olen istunut lukuisissa koulutuksissa ja ne opettavat myös olemaan minä.
Voiko olla ihanampaa kuin näin keski-iän kynnyksellä mennä itseensä?
Olen jo pienen ajan kuluessa huomannut, mitä enemmän kuuntelen muita, sitä enemmän opin itsestäni. Antoisaa, toivottavasti molemmille osapuolille ❤
Jo aiemmin, ennen tätä valaistumista, olen ajatellut lapsien harrastukset mainioina tapoina tavata uusia ihmisiä.
Oiva tapa verkostoitua on tehdä talkootyötä.
Kumpa kaikki ymmärtäisivät tämän mahdollisuuden!
Muista käyttää osiasi oikeassa suhteessa 👍

tiistai 12. heinäkuuta 2016
Out of office
Lomalla!
Viime viikko meni vielä erilaisten velvollisuuksien täyttämiseen,
Nyt lapset ovat ystäviemme perheen luona yötä.
Eilen olin joukkueeni kanssa mäkikävelemässä ja palauttelin vielä jalat nurmikon leikkaamisella.
Nyt aamu kuluu näissä tunnelmissa:

tiistai 5. heinäkuuta 2016
Ruuan kuuluisi olla ihan ok
Luin kohua herättäneen Hanna Partasen jutun http://www.hs.fi/hyvinvointi/a1467169717913. Itse rakastan ruokaa ja se varmaan onkin osasyy kantamiini kiloihin.
Toki tiedän ihmisiä, jotka ovat kulinaristeja ja silti hoikkia.
Minulla nousi niskavillat pystyyn tästä kirjoituksesta kunnes luin Katrin analyysin:
http://fityoutoo.fitfashion.fi/kylla-tata-syo-turpiinsa-ottaa/ .
Tätä Katrin sanomaa yritän lapsillekkin jakaa, enkä tullut ajatelleeksi kun luin tuon alkuperäisen, niin tätät kautta.
Omalla kohdalla esim. raejuusto on ehdoton nounou, vaikka se sisältäisi mitä
mahtavaa. Siihen en kykene.
Tunnistan itsestäni, jos harrastan hampaat irvessä syömistä, se kostautuu monin kerroin herkkujen naposteluna. Joten puolensa on omasta mielestä myös esim : http://blogit.apu.fi/hannasumari/ravitsemusterapeutti-ehdottaa-hulluja-juttuja-ala-usko-hopinoita/
Inhoan perunoita ja ruskeaa kastiketta, jos tätä on ruuaksi- niin herkkukaapin ovet narahtavat välittömästi.
Kun ruokana on esim.pihvi kasviksilla niin se täyttää mahan ja tarvetta sokerillekkaan ei ole. Ja onhan toisessa ravintoarvotkin huomattavasti kohdillaan...
Mitä mieltä olit näistä kolmesta kirjoituksesta?
Tunnisteet:
mielihyvä,
Ruoka,
vihollinen
torstai 30. kesäkuuta 2016
Ferritiini = HB, totta vai tarua
Sinä, joka olet ollut tovin matkassani, tiedät että haasteeni on kilpirauhasen vajaatoiminta.
Olen käynyt eräätkin taistelut ja uusin nyanssi oli viime syksynä kun en meinannut saada tarvisemaani lääkettä kun kukaan sitä ei uskaltanut kirjoittaa.
Tämä tarina päättyi onnellisesti ja minulla on kuin onkin resepti kourassa.
Olen yrittänyt neuvotella työterveyslääkärini kanssa, että hän määräisi ferritiini verikokeen.
Monet oireet, hengästyminen, levottomat jalat, väsymys, yms. sopivat tämän puutteen oireisiin.
Oikeasti ja valitettavasti oma uskoni on mennyt täysin koululääketieteen harjoittajiin. Ainakin tämän asian suhteen, siis kilpirauhasen hoidon kera.
Nyt kysyin lääkäriltä, onko mitään haittaa, jos otan rautavalmistetta, kun sitä ei kerran mitata, ja haluan kokeilla onko siitä minulle mitään apua. Laitoin sähköpostin liitteeksi myös googlesta löytämääni tietoa.
(perustelu on ollut, miksi en ole saanut lähetettä aiemmin, oli se että HB on loistava niin tämäkään ei voi olla huono.)
Tämän jälkeen sain lähetteen.
Oma arvoni on ihan tulla alarajan tuntumassa, eli varaa on nostaa reilustikkin.
Kokeilen tankata rautaa ja toivon että pääsen seurantaan ja pystyn tulkitsemaan omia olotilojani tämän suhteen.
Mitä jos vuosien taistelu on tästä yhdestä arvosta kiinni?
Täytyy sanoa työterveyslääkärin plussaksi, että ihmisenä hän on aivan äärimmäisen mukava. Vaikka meidän ladut ei ihan joka asiassa ole mennyt ihan samaan suuntaan.

Ferritiini,
kilpirauhanen,
mummelijuttuja,
sairaskertomus,
viiterajat
maanantai 27. kesäkuuta 2016
uusi ovi
En yleensä saa mitään kicksejä FB:n testeistä, mutta maikkarin testi kuulosti ihan huipulta:
http://www.mtv.fi/lifestyle/tunteet/artikkeli/testi-mika-naista-ovista-kuvastaa-elamantilannettasi/5557874?result-r-1
Olen muuttanut jokin aika sitten tutusta ja turvallisesta, mukavasta työstä, haasteelliseen, täysin uraauurtavaan alallani ja jopa Suomessa.
Eikös kuulosta jännittävältä?
Työ sinänsä on monelle alalle vanhaa ja tuttua, mutta omalle alalleni uraa uurtavaa ja oikean polun löytäminen ottaa aikaa aika hurjastikkin. Vanhat kollegani pitävät minua hullunrohkeana kun otin haasteen vastaan, mutta olen ollut pääosin todella tyytyväinen.
Vaatii kaksikin palaveria päivään, jotta kulmia saadaan heti hiottua oikeaan muotoon.
MUTTA vaatii äärimmäisen paljon, että pystyy antamaan itselleen armollisuutta että on hidas, ei osaa kaikkia nyansseja lukea kuten aiemmassa toimeenkuvassa. JA aivan äärimmäisen antoisaa kokea ahaa-elämyksiä, nauttia aivan uudenlaisista asiakkaista, tehdä töitä keskittyneesti ja itseä kuunnellen ja analysoiden.
Samaan aikaan olemme laittaneet perheemme kodin myyntiin, ihan intuition pohjalta. Rakastamme taloamme ja sijainti on järkyttävän hyvä. 10 min kävellen kaupungin sykkeeseen 1400m2 tontti, täysi hiljaisuus ja mukavat naapurit.
Silti meidän unelma vetää meitä maalle noin 15km:n päähän, lapset ovat innoissaan ajatuksesta vaihtaa koulua ja saada uudet huoneet. Meillä on tilanne, ettei meidän ole pakko myydä kotiamme tai muuttaa maalle, mutta ajatus on enemmän kuin houkutteleva. Tuli lopputulos olemaan mikä vaan <3
ai niin tähän kuvaan liittyen ja tuohon talon myymiseen,
jos talo menee kaupaksi, lähdemme HETI koko perhe matkalle.
Ensi vuonna on tarkoitus mennä hiukan pidemmälle taas, mutta olisi kyllä ihana ottaa joku miellyttävä välipala :)

ajatusten virtaa,
elähetkessä,
intuitio,
tulevaisuus,
unelmat
perjantai 17. kesäkuuta 2016
Oman elämän aikatauluttaminen
Tunnustan olevani aikaoptimisti.
Minulla on monta rautaa tulessa samanaikaisesti.
Tykkään puuhastella ja tehdä erilaisia asioita.
Konmari-uskonto (kuten paikallisessa lehdessä kauhisteltiin), ja moni muu vannoo
siistin kodin mantraan.
Tämä vaikuttaa mielialaasi ja tehokuuteesi.
Näin tämä asia ihan oikeasti on.
Ruuhkavuosissa keskittyminen menee olennaisiin asioihin ja nyt kun
lapset ovat jo hiukan isompia huomaa avata hiukan pidemmälle kaappeja ja
kauhistua kaikesta kertyneestä tavarasta.
Tämä siisteys on varmasti nro yksi aikatauluttamisessa.
Pidä koti siistinä niin järjestys vyöryy muihinki osa-alueisiin.

aikataulutus,
elämäntapamuutos,
järjestys,
omanelämänhallinta
keskiviikko 15. kesäkuuta 2016
Päivän aktiivisuus
Päivissä ja öissä on eroa.
Tänä päivänä pyöräilin töihin, pyöräilin treeneihin,
mutta yö oli huono! Ihan jäätävä univae.
Neiti 8v. näkee vauhdikkaita unia,
on alkanut miettimään kaikkia syvällisiä asioita ja on pitkästä aikaa
leikkinyt kunnon mielikuvistusleikkejä.
Näköjään nämä tulevat uniin ja mamma ei saa enää unen päästä kiinni :|

Looppihan ei näytä pyöräilyä aktiivisuutena ellei ole sykevyö puettuna,
mutta onhan se itselle joka tapauksessa plussa vaikkei statistiikassa näykkään.
mutta onhan se itselle joka tapauksessa plussa vaikkei statistiikassa näykkään.
Tunnisteet:
hyötyliikunta,
PolarLoop
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)