tiistai 13. tammikuuta 2015

Jalkojen kolotuksiin ja levottomiin jalkoihin vinkki vitonen / Magneettipohjalliset

Jos minulle olisi sanottu kaksi vuotta sitten, 
että kirjoitan mustaa valkoiselle magneettituotteen toimivuudesta, olisin nauranut päin näköä.

Suurta helpotusta olen saanut nilkkojen jäykkyyteen ja pomppiviin jalkohin magneettipohjallisista, joita käytän villasukkien sisällä yön ajan.
Nilkkani ovat huomattavasti vetreämmät aamusta. 

Illasta ne auttavat taas levottomiin jalkoihini, jotka suorastaan pomppivat kun yritän saada unen päästä kiinni ilman pohjallisia.


Pohjallisten alla olevaa magneettityynyä käytän alaselän alla,
ja tämän avulla voin ongelmitta pestä kasvoni aamulla :)

Pienia ja toimivia juttuja, ainakin itselleni ♥

2 kommenttia:

  1. Mielenkiinotoiset. Itse käytän isovarpaissa magneettinappeja, en tieä onko kiillä, oijeesti sitä vaikutusta, mitä sanottiin. Siis auttaisi painonpudotukseen hieromalla sellaista akupistettä. Kylläkin painoa on tippunut huimasti, mutta ruokaremontti, liikunnanlisäys ja positiivisuus otettu käyttöön. Rannerengas on myös jossain laatikossa, jonka Australian täti toi joku vuosi tuliaisiksi. Tuota selkätyynyä en uskaltas käyttää, kun selkä on täynnä
    " rautaa" :)
    -päivi-

    VastaaPoista
  2. Veljeni otti pohjalliset käyttöön keväällä ja hänellä on turvotus kadonnut ja kiloja myös roimasti. Itse odotan vielä tätä efektiä ;)

    VastaaPoista

kiitos, ilahdutit kommentillasi ♥