torstai 1. tammikuuta 2015

Uusi vuosi, uudet tuulet.

Ihanaa alkanutta vuotta

Lupasitko mitään?

Lupasin itselleni olla laihempi.
Tarkat ja hiukan useampiriviset tavoitteeni ensi vuodelle olen kirjoittanut
mustaa valkoisella, omaan pienoiseen muistikirjaani. 

Kannan uskollisesti ja hiukan vanhanaikaisestikkin tätä mukanani joka paikkaan.



Vaihdoimme vuoden hyvien ystäviemme kanssa, jutellen, pelaten, hiukan kuohuvaa juoden, lapset leikkien, tinaa valaen, sädetikkuja polttaen...
Eilenkin yöllä maailmasta tuli parempi, kun saunoimme kahdestaan tämän arvokkaan ystäväni kanssa. Miehet olivat lasten kera tämän aikaa. 
Mammojen laatuaikaa :)
Mietittiin toisten ihmisten häikäilemättömyyttä ja ilkeyttä.
Kukaan ei toivottavasti tarkoituksella halua toiselleen pahaa. Nykyisessä maailmassa, kun esim. töissä kilpailu on veristä. On enemmän tai vähemmän YT- neuvotteluja, jolloin tulee normaali työelämän tilanteista kilpailuasetelmallista.
Tämä on todella raskasta henkisesti.
Tulimme maailmanparannuksessa siihen tulokseen, että jos saa omat jauhot pidettyä puhtaana, niin oma olokin on sen mukainen.
Itse olen kokenut viime vuosina ahdistusta melkein päivittäin erään huonosti käyttäytyvän ihmisen lähellä. Tänä Viime vuonna mottoni palkitsi minut, yritän aina ajatella "hyvällä saa hyvää ja pahalla pahaa".
En joudu olemaan tämän ihmisen kanssa enää päivittäin tekemisissä ja hän saa ympäristön, jossa ei voi ahdistaa ketään muutakaan.

Elämäntapamuutoksessa kun kroppa voi huonosti, mielikin on sykkyrällä väistämättä. Allekirjoittaako kukaan muu tätä?
Tai toisin päin, jos mieli on mustana- kroppakaan ei voi hyvin?



Onneksi ikä tekee tehtävänsä myös sosiaalisissa kanssakäymisissä.
Aika on ainakin omalla kohdallani liian arvokasta hukattavaksi ihmisiin, jotka kohtelevat minua väärin tai huonosti.
Sellaiset ihmiset eivät valitettavasti saa aikaani eivätkä kunnioitustani.
Tulen kaikkien kanssa toimeen, mutta onnekseni olen ymmärtänyt, että kaikkien kanssa ei tarvitse olla ystäviä tai yrittää väkisin olla tekemisissä.
On tilanteita, että joutuu kuluttamaan voimavarojaan, vaikka ei tahtoisi. Tällöin olen ajatellut etten voi antaa myöskään itsestäni pohjattomaan kaivoon energiaa. Ja kuihtua itse. Keino on toiminut ja osaan nykyään olla huomattavasti stressitömämpi kuin ennen.

Syvällisin miettein kohti huomista arkea.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kiitos, ilahdutit kommentillasi ♥