Joka tuntui 14- vuotiaana siltä, että toinen jalka on jo maatumaisillaan.
Tässä iässä näköjään tuntuu siltä, että aika mukavaa ikäkautta tässä elellään.
Naapurini sanoi ihanasti, että 40-vuotiaana elämä vasta alkaa!
Tämä on kirkkaana mielessäni ja oikein odotan tuota rajapyykkiä!
Iästä johtuen, aineenvaihdunta ei ole ihan kukkeimmillaan.
Olen taistellut iän lisäksi myös kilpirauhasen jarruttavasta vaikutuksesta tuon aineenvaihdunnan kanssa.
Muutama vuosi sitten, treenasi oikeasti tosissani.
Ja paino junnasi.
Todella kiitollista käydä muutaman kerran viikossa kahvakuulatreeneissä kilot olivat silloin 12/16kg. Joskus kahdella kuulalla nämä edellä mainitut yhtä aikaa. Painolle ei tapahtunut mitään. Lihasta toki oli, mutta oli myös toista koostumusta kehossani...
Toinen kilpirauhasen himmaus näkyi tämän saman vuoden aikana, kun kävin noin 2 kertaa viikossa suolla sauvakävelemässä.
Kaikki muut olivat punaisia ja hikisiä.
Minä olin valkoinen, hapoilla ja turvonnut. Eli en hikoillut oikeastaan lainkaan. Join melkein kaksi litraa noilla keikoilla ja onneksi se poistui jossain vaiheessa muuta väylää pitkin, mutta näistä oireista oma kilpirauhasvaivani narahti.
Arvatkaapa miksi lopetin liikkumisen?
Oikein.
Kuvittele, että liikut yllä olevia määriä, ilman että se näkyy missään.
Ei eden hyvänä olona. Olin kaiken liikuntasuorituksen jälkeen niin turvonnut ja tönkkö, että endorfiinit olivat hyvin kaukana olemuksestani.
Pinterestistä löytynyt motivaatiokroppani yllä!!
Nyt alkaa lääkitys olemaan kohdillaan ja nuo valtaisat kaksi liikuntasuoritusta viikossa eivät ole aiheuttaneet mitään katastrofia kehossani.
Juoksemista kokeilin hiljakseen, mutta keho oirehti siihen, eli sen täytyy vielä antaa odottaa, että kroppa ehtii mukaan ajatukseen!
Oletko mukana nostamassa liikuntakäyriä kohti kattoa?
Mennään hitaasti ja varmasti kohti jokapäiväistä liikuntaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
kiitos, ilahdutit kommentillasi ♥